Kuva: Lauri Kujanpää

Michael Monroe: "Aikuisten pitäisi oppia enemmän lapsista"

09.11.2019 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Monroella ei ole omia lapsia.

Ihastuttava Michael Monroe, 57, hehkutti Michael Monroe -yhtyettään Sadun Sunnuntaivieras -ohjelmassa juontaja Satu Kotoselle.

Monroe sanoi, että maailmassa ei olisi ketään, joilla haluaisi korvata nykyiset jäsenensä.

- Meidän bändissämme on harvinainen kemia ja jokainen jätkä on todella ainutlaatuinen. Tällaista mystiikkaa ei saisi koskaan millään rahalla enkä haluaisi korvata ketään soittajaa kenelläkään.

Isänpäivä lähestyy ja Michael Monroella ei ole omia lapsia. Rokkari kuitenkin kertoo, että rakastaa lapsia ja neuvoo myös, että lapsista kannattaisi ottaa oppia.

- Olen itse itseni lapsi ja minussa on itseni kanssa tarpeeksi tekemistä, Monroe nauraa ja jatkaa:

- Rakastan kuitenkin lapsia. Sanoisin, että vanhempien pitäisi varsinkin ensimmäisen viiden vuoden aikana seurata tarkasti, mitä lapset oikein sanovat ja oppivat. Lapset saattavat käyttäytyä syystä juuri niin kuin käyttäytyvät ja ovat tuossa iässä vielä puhtaita kaikista opeista ja tiedosta. Aikuisten pitäisi oppia enemmän lapsista eikä aina vain toisin päin.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai suoraan RadioPlay-palvelusta.

Voice.fi, Radio City, Radio SuomiRock ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Michael Monroe muistelee hetkeä, kun lauloi ensimmäistä kertaa suomeksi: "Tietenkin se hermostutti"

Lue myös: Michael Monroe juhlii vaimonsa kanssa 16-vuotishääpäivää - julkaisi ihanan yhteiskuvan

Lue myös: Michael Monroe julkaisi maistiaisen tulevalta albumiltaan - suuntaa myös kiertueelle

Kilpailut

Uusimmat