Kuva: Shutterstock

15 vuotta vanginvartijana toiminut Mikko Kiiskilä: "Vankiaines on muuttunut paljon vuosien aikana"

20.09.2021 10:15 - Reija Saarinen

Kiiskilä työskentelee Sörnäisten vankilassa Helsingissä.

Tuoreessa Rosvo & Poliisi -podcastin jaksossa vieraana on tällä kertaa 15 vuotta vartijana toiminut Mikko Kiiskilä, joka avaa haastattelussa ajatuksiaan muun muassa siitä, miten vankilamaailma on vuosien saatossa muuttunut.

Helsingissä, Sörnäisten vankilassa työskentelevän Kiiskilän mukaan viime vuosina on ollut havaittavissa yksi selkeä muutos.

- Vankiaines on muuttunut vuosien aikana todella paljon. Sen suhteen on menty huonompaan suuntaan. Tuntuu, että nykyään on vaikea löytää työ- ja toimintakykyisiä ihmisiä sieltä, hän kertoo Mika "Immu" Ilménille ja Kalevi "Kale" Puonnille.

Silmiin pistävää on Kiiskilän mukaan myös ulkomaalaisten vankien kasvanut määrä, minkä vuoksi kielellistä osaamista kaivattaisiin.

- Kipeästi kaivattaisiin etenkin arabian ja ranskan kielen taitoisia ihmisiä, hän kertoo.

Kiiskilän mukaan nykyään vankiloissa on paljon lyhytaikaisia vankeja. Heille, joiden tuomiot ovat lyhyitä, vankilan sääntöjen omaksuminen saattaa olla vaikeaa. 

- Näkemykseni mukaan yhä enemmän ja enemmän on lyhytaikaisia vankeja. Sen myötä ongelmia on myös enemmän. Ei ehditä oppia sitä lusimista, koska kakku on niin lyhyt, Kiiskilä avaa. 

"Krooninen vartijapula"

Kiiskilän mukaan vartijapula on todellisuutta. Paikkoja on auki, mutta tulijoita ei ole.

- Tällä hetkellä voisi sanoa, että meillä on krooninen ja akuutti pula työntekijöistä. Johtuu varmasti siitä, että vuosien ajan koulutusmäärä oli vähäinen. Voisimme kyllä palkata lisää väkeä, mutta tulijoita ei ole.

Viime vuosina myös vartijoiden turvallisuus on puhuttanut. Kiiskilä myöntää, että vartijoiden pahoinpitelyitä on sattunut niin siviilissä kuin työpaikallakin. Mutta täytyykö vartijan pelätä kaupungilla liikkuessaan? 

- Itselleni ei ole koskaan tullut eteen ikäviä kohtaamisia siviilissä. Olen kyllä kohdannut entisiä vankeja. Osan kanssa homma on mennyt niin, että on ohitettu toisemme, kuin emme edes tuntisi, toisten kanssa on moikattu ja joidenkin kanssa on istuttu alas ja juotu yhdessä kahvit. 

"Ei mikään lepokoti"

Elämä vankilassa on puhuttanut aina, etenkin se, millaiset olosuhteet Suomessa tuomiotaan suorittavilla vangeilla on.

Usein olosuhteet koetaan liian helpoiksi. Kritiikkiä saavat usein myös tuomioiden pituudet. Kiiskilän mukaan on kuitenkin tärkeää muistaa muutama asia.

- Täytyy muistaa, että vaikka vankiloita on remontoitu ja puitteet ovat parantuneet, niin kyseessä on silti vankila. Kansalaiset puhuvat paljon siitä, että tuomiot ovat liian lyhyitä ja muuta sellaista, mutta itse en näe sitä ihan niin, hän toteaa.

- On totta, että on olemassa rikoksia, joissa ankarampi rangaistus olisi perusteltua. Täytyy kuitenkin muistaa se, että vankila on edelleen vankila. Sellin ovi menee kiinni iltapäivällä ja on kiinni 14-15 tuntia aueten jälleen seuraavana aamuna, Kiiskilä muistuttaa. 

Koko haastattelun pääset kuuntelemaan täältä

(kuva: Handout)

Lue myös: Huumekauppa on muuttunut myös Suomessa - rikosylikonstaapeli nostaa esiin huolestuttavan piirteen

Lue myös: Kahdesta murhasta tuomittu Janne Raninen on istunut vankilassa 23 vuotta: 'Linna ei ollut pelote'

Uusimmat