Kuva: Shutterstock

Lähisuhdeväkivalta johti aivovammaan ja 60 arpeen - "Puukotus on todella sekava hetki"

28.04.2022 19:15 - Riia Frost

Onnettomuuden seurauksena kertojan kallo murtui kolmesta kohtaa, pikkurillin viimeinen nivel oli 70 prosenttisesti irti, keuhko oli puhennut ja hän oli saanut lukuisia muita haavoja.

Jutussa näkyvät kuvat eivät liity tapaukseen mitenkään. Juttu ei sovi herkille.

Siitä on vaikea puhua -podcastissa käsitellään jälleen tavallisen ihmisen järisyttävää elämän kokemusta. Uusimmassa jaksossa puidaan anonyymisen kertojan tarinaa, jossa hän joutui väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi omassa kodissaan. Lisäksi hän kertoo muun muassa kokemastaan sairaalakohtelusta hyökkäyksen jälkeen. Koko jakson voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Lähisuhdeväkivallan kokenut nainen kertoo aloittaneensa sairaanhoitajaopintonsa 19-vuotiaana, jolloin hän myös muutti omilleen. Kertoja harrasti liikuntaa, teki töitä opiskeluiden ohella ja aloitti deittailemisen. Lopulta hän tapasi sen aikaisen kumppaninsa heidän yhteisen ystävän kautta.

- Minulla oli jo ensitapaamisella sellainen intuitio, että tässä ihmisessä on jokin negatiivinen asia, mitä en osannut selittää, kertoja muistelee.

Koulukiusaamisesta kärsinyt nainen kertoo, miten hyvältä tuntui sillä hetkellä, kun hänen tapailemansa mies kehui häntä. Myöhemmin he päättivät aloittaa seurustelun ja muuttivat aika pian myös yhteen.

- En ollut ehkä niin innoissani asiasta, mutta jotenkin siihen vain päädyttiin, kertoja toteaa.

Kukaan ei halunnut puuttua tilanteeseen

Jossain vaiheessa alkoivat parisuhderiidat, joiden kertoja kuvailee olleen alusta asti hyvin epätavallisia.

- Hän alkoi käyttämään henkistä väkivaltaa aika nopeasti, mutta sitä oli vaikea huomata itse. Kun joku on joskus kysynyt, että ”miten et muka itse tajunnut sitä”, niin oikeasti se on yllättävän vaikeaa. Varsinkin sellaiselle henkilölle, joka ei ole koskaan kokenut henkistä väkivaltaa, kertoja toteaa.

Kertoja myös muistelee ensimmäistä kertaa, kun hänen kumppaninsa pahoinpiteli hänet fyysisesti puolen vuoden seurustelun jälkeen.

- Hän painoi minut lattiaan ja esti liikkumiseni. Siinä kyllä huonekalut vähän kolisivat, jolloin naapurimme soittivat ovikelloamme ja sanoivat, että he hankkisivat meille varoituksen metelistä, kertoja sanoo.

(kuva: Shutterstock)

Kertoja muistelee, että hän ei saanut mennä minnekään yksin, vaan kaikki menot piti kirjata liitutauluun, jotta kumppani tietäisi, missä hän olisi viikon jokaisena päivänä. Lopulta kertoja puhui tilanteestaan ystävälleen, joka oli aikoinaan esitellyt parin toisilleen. Puhuminen ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

- Eihän kukaan halua puuttua toisten ihmisten parisuhdeongelmiin. Ei kukaan aavistanut oikeasti, kuinka vakava tilanne on, kertoja toteaa.

"Puukotus oli sekava hetki"

Lopulta kertoja pääsi väkivaltaisesta suhteesta pois puhumalla, mutta he asuivat kuitenkin toistaiseksi samassa asunnossa eron jälkeen. Kertojan ex-kumppani kuitenkin oletti, ettei mikään heidän välillään muuttuisi erosta huolimatta. Sitten eräänä päivänä, kun kertoja tuli kotiin eri aikaan kuin eksä oli olettanut, mies odottikin asunnossa veitsi kädessään.

- Sanoin soittavani poliisit, jolloin hän ilmoitti, että ”jos näin teet, niin et ole siinä kunnossa, että pystyisit puhumaan”. Tämä kertoo siitä, että hänellä oli sellainen ajatus, ettei minulla ole lupaa keskustella parisuhteen ongelmista, kertoja muistelee.

- En koskaan pelännyt, että hän oikeasti haluaisi pysyvästi vahingoittaa minua, vaan ajattelin sen vain olevan hänen kyvyttömyyttään keskustella, kertoja lisää.

Kertoja selvisi tilanteesta tällä kertaa naarmuitta, mutta eksän mustasukkaisuus ja manipulointi eivät päättyneet eron myötä. Nainen tapasi jossain vaiheessa mukavan miehen ja muistelee eräiden treffien jälkeen, kun hän oli palannut kotiin ja eksä oli samantien udellut, missä nainen oli ollut. Kertoja ei paljastanut mitään, vaan ilmoitti menevänsä nukkumaan. Kertoja ei osannut aavistaakaan, mitä seuraavana yönä tapahtuisi.

- Hän sanoi, että ”et varmasti halua kuulla tätä, mutta minä rakastan sinua edelleen”. Vastaukseni tähän oli tyyliin, että ”ei kiinnosta, anna minun nukkua”. Hän yritti selkeästi nukahtaa, mutta sen sijaan eksäni nousi ylös ja viimeisenä asiana kuulin sen, että hän avaa jääkaapin oven, jonka jälkeen nukahdin. Seuraavaksi heräsin siihen, että hän puukotti minua, kertoja kuvailee.

(kuva: Shutterstock)

- Puukotus on todella sekava hetki. Samaan aikaan tunnen, että oikeaan käsivarteeni osuu jotain ja samalla maistan oman verenmakuni suussa. Oikea silmäni on turvonnut umpeen ja päässäni soi katkeavan metallin ääni. Samalla hän huutaa minulle, että ”sinä olet valehdellut minulle, mä tapan sut”, kertoja kuvailee.

Lopulta taistelun jälkeen väkivaltainen eksä luovutti tappoyrityksensä suhteen ja suostui soittamaan ambulanssin. Kertoja oli kuitenkin koko ajan tajuissaan mittavien kipujensa kanssa.

Onnettomuuden seurauksena kertojan kallo murtui kolmesta kohtaa, pikkurillin viimeinen nivel oli 70 prosenttisesti irti, keuhko oli puhennut ja hän oli saanut myös lukuisia muita haavoja. Lisäksi hänellä todettiin keskivaikea aivovamma. Jossain vaiheessa kertoja on laskenut, että hänelle on jäänyt puukotuksesta noin 60 arpea.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisussa näkyvän kuvan kertojasta hyökkäyksen jälkeen täältä.

Kertoja muistelee, että päästyään sairaalasta takaisin kotiin, hän muun muassa alkoi tarkistamaan kaappeja varmistaaksen, ettei siellä ollut ketään. Kertojan eksä oli tutkintavankeudessa ja lopulta oikeudenkäynnissä hänet tuomittiin vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Kertoja ei ole enää missään tekemisissä eksänsä kanssa.

- Hänen tuomionsa ei vaikuta hänen koko loppuelämäänsä, kun taas minun aivovammani vaikuttaa, kertoja toteaa.

Kertojan mukaan monet ihmiset kuvittelevat itse puukotushetken olleen se pahin osuus hänen kokemuksessaan. Kertoja kuitenkin toteaa, että noin kymmenen minuuttia kestänyt puukotus ei ole yhtä paha kokemus kuin siitä seurannut loppuelämän kärsimys.

- Pahempi asia on ollut se, että aivovamman takia on pitänyt luopua niin monesta asiasta, kertoja kiteyttää.

Mikäli itse kärsit perhe- tai lähisuhdeväkivallasta, saat apua muun muassa Nollalinjasta tai Nettiturvakodista. Keskusteluapua muun muassa artikkelin aiheeseen liittyen voit löytää esimerkiksi Tukinetistä. Hätäkeskusnumero on 112.

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Entinen rikostutkija avaa Suomen järjestäytynyttä rikollisuutta: 'Ruotsin tilanne on jo täällä'

Lue myös: Rap-artisti Juno päätti käydä kesken jääneet opintonsa loppuun - valmistuu pian uuteen ammattiin

Voice.fi, Podplay, Radio City, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Uusimmat