HIFK:ssa isoja muutoksia - urheilujohtaja Nybondas siirtyy muihin tehtäviin!

25.09.2017 19:33 - Joonas Hepola / joonas.hepola@sbs.fi

Jääkiekon SM-liigassa pelaavan Helsingin IFK:n urheilujohtajana työskennellyt Tom Nybondas siirtyy seuran kehityshankkeiden pariin. HIFK on aloittanut uuden GM:n etsimisen.

HIFK:n alkukausi Liigassa ja CHL:ssä ei ole sujunut odotusten mukaisesti.

- Asenne, työnteko, energia, tempo – kaikki ovat oikealla tasolla. Puolustamme pääsääntöisesti hyvin, ylivoimapeli on parempaa kuin viime kaudella, maalivahtipeli on erinomaisella tasolla ja luomme aivan riittävästi maalipaikkoja voittaaksemme pelejä. Asiat voisi kiteyttää maalinteon vaikeuteen, arvioi Nybondas kuitenkin luottavaisena IFK:n alkukautta.

HIFK lupaa muitakin organisaatiomuutoksia, joista tiedotetaan lisää myöhemmin.

- Olemme jo pidemmän aikaa tehneet suunnitelmia urheilupuolen organisoimiseksi uudelleen. Meidän on aivan pakko tarkastella urheilupuolen eri toimintoja ja miettiä, miten vastaamme yhä kiristyvään kansainväliseen kilpailuun huippupelaajista, Nybondas sanoo tiedotteessa.

Tom Nybondaksesta tuli HIFK:n urheilujohtaja kesken kauden 2007–2008 sen jälkeen, kun urheilupuolesta vastannut toimitusjohtaja Pentti Matikainen sai potkut seurasta.

Kilpailut

Uusimmat