Kuva: AOP

Kuusi vuotta sitten kyläseura pelasi Ruotsin alasarjoissa - kohtaa nyt Arsenalin

12.12.2017 13:00 - Sami Ikonen

Östersund FK on elänyt viimeisen vuoden ajan tuhkimotarinaa.

Noin 40 000 ihmisen kaupungissa majaileva ruotsalainen jalkapallojoukkue Östersund FK on kokenut viimeisten vuosien aikana valtavasti muutoksia. Vuonna 1996 perustettu joukkue pelaa tällä hetkellä maan pääsarjatasolla eli Allsvenskanissa hallitsevana cup-mestarina, sekä Eurooppa liigassa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Suoritus on uskomaton, sillä vielä kuusi vuotta sitten seura pelasi Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla amatöörijalkapalloa alle viidensadan katsojan edessä.

Nyt Östersundin otteluissa käy tuhansittain ihmisiä seuraamassa joukkueen edesottamuksia. Joukkueen kotikenttä Jämnkraft Arena tullaan todennäköisesti seuraavaksi myymään loppuun helmikuussa, kun Euroopan liigan arpa toi heidän vastustajakseen englantilaisen suurseuran Arsenalin. Ottelu tulee olemaan uusi luku joukkueen tarinassa.

(kuva AOP) (kuva: AOP)

Ensimmäisenä vuotenaan Allsvenskanissa vuonna 2016 Östersund FK voitti maan Cup-mestaruuden. Voitto toi heille karsintapaikan tämän kauden Eurooppa liigassa, jossa he pudottivat ensimmäisenä kreikkalaisen PAOK FC:n ja sen jälkeen turkkilaisen suurseura Galatasarayn. Sensaatiomainen tarina jatkui lohkovaiheessa, jossa he sijoittuivat toiseksi.

Miten tämä on mahdollista pienellä budjetilla pelaavalta seuralta?

Joukkueen toimintatavat poikkeavat perinteisistä seuroista huomattavasti. Myös jalkapallokenttien ulkopuolisiin asioihin on panostettu. Seura perusti oman kulttuuriakatemian, joka rohkaisee joukkueen pelaajia ja henkilökuntaa kokeilemaan näyttelemistä ja esiintymistä. Jokaisen joukkueen jäsenen on vuosittain esiinnyttävä yleisön edessä. He ovat esittäneet yhdessä näytelmiä ja lauluja. Lisäksi he ovat harjoitelleet muita taiteenmuotoja kuten maalaamista. Vastaavaa moni ÖFK:sta ei ole kokenut.

- Olin totaalisesti mukavuusalueeni ulkopuolella. En ole varsinaisesti maalari. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa tajuta, ettei kyse ollut pelkästään maalaamisesta. Kyse oli joukkueen yhdistämisestä ja uusien ideoiden oppimisessa, joukkueen apuvalmentaja Billy Reid kertoi CCN:n haastattelussa.

Omituiset tavat ovat johtaneet hyviin tulokseen, vaikka joukkueen pelaajat eivät ole erityisen taitavia. Suurinpiirtein 800 dollaria viikossa tienaavat pelaajat ovat suurimmaksi osaksi muiden seurojen hylkiöitä, jotka tulivat Östersundsiin peliajan toivossa. Pukukopista löytyy useita eri kansalaisuuksia, mutta myös yksi vahva ja yhtenäinen joukkue.

- Moni pelaajista olivat muiden seurojen ylijäämää, jotka eivät olleet muiden mielestä tarpeeksi hyviä, Östersundin puheenjohtaja Daniel Kindberg kuvaili. 

- Mutta silloin, kun toimme heidät tänne, heistä on tullut fantastisia pelaajia. Siinä on jotain mitä jalkapalloseurojen miljardöörien tulisi miettiä; kuinka voisimme kehittää pelaajia, joille maksamme käsittämättömiä palkkoja? Pelaajat voivat aina kehittyä. Pelaajat voivat aina olla paljon parempia.

Östersundin joukkue tiputti Eurooppa liigan lohkovaiheessa saksalaisen Hertha Berlinin. (kuva: AOP)

Östersund voi keskittyä tulevaan Eurooppa liigan otteluun rauhassa, koska Allsvenskanin kausi on päättynyt tämän vuoden osalta. Toinen vuosi pääsarjatasolla toi sensaatioseuralle sarjan viidennen sijan.

Arsenal saapuu Ruotsiin 15. helmikuuta. Otteluparin toinen osaottelu pelataan 22. helmikuuta Lontoossa.

Lue myös: Englantilaiset seurajoukkueet tekivät historiaa Mestarien liigassa

Lue myös: Pikkukaupunki rakensi jättistadionin - vetää tuplasti asukasluvun verran yleisöä

Lähde: CNN

Kilpailut

Uusimmat