Kuva: AOP

IS: Nuoret Leijonat tukeutui Alexi Laihoon ennen voittoisaa pronssiottelua - "Tehtiin kunniaa"

06.01.2021 10:15 - Iiro Myllymäki

Ratkaisevaa peliä varten otettiin inspiraatiota edesmenneestä kitaristitähdestä, kertoo Ilta-Sanomat.

Nuoret Leijonat voitti pronssia Edmontonissa käydyissä alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa. Venäjä kaatui lukemin 4–1. MM-pronssin taustalla oli katkerasti hävitty välieräpeli Yhdysvaltoja vastaan, ja tämän ottelun jälkeen joukkueen tuli psyykata itsensä voittoisaan mielialaan. Valmentaja Antti Pennanen kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että tässä käytettiin apuna hiljattain menehtynyttä kitaravirtuoosia Alexi Laihoa.

- Sen pelin jälkeen oli kova ilta ja kävimme muutamia palavereita läpi. Ennen pronssipeliä näytettiin vielä video meidän matkastamme ja video yhdestä hienosta suomalaisesta kitaristista (Alexi Laiho). Muisteltiin hieman häntä ja tehtiin kunniaa hänelle. Sieltä kaivettiin tunnetta, Pennanen kertoo IS:lle.

Yhtenä maailman parhaimmista kitaristeista pidetty Laiho menehtyi terveysongelmien seurauksena viime viikolla. Laiho oli kuollessaan 41-vuotias. Mies muistetaan erityisesti Children of Bodom -yhtyeen keulamiehenä.

(kuva: AOP)

Nuoret Leijonat juhli pronssiaan riemukkaasti. Pukukopissa pitämässään kiitospuheessa valmentaja Antti Pennanen nosti esiin joukkueen sitkeyden, sisun ja yhtenäisyyden.

- Olin aika sanaton kopissa pelin jälkeen. Kun tietää, minkälaisen matkan olemme käyneet läpi. Monenlaisia asioita on pitänyt ottaa huomioon, sietää ja kestää. Olen erittäin ylpeä joukkueesta. Ne olivat ensimmäiset sanani joukkueelle, Pennanen kertoo IS:lle.

Lue myös: Kitaristi Alexi Laiho, 41, on kuollut: "Sanat eivät riitä kuvailemaan järkytystä"

Lue myös: Alexi Laihon kuolema järkyttää syvästi sosiaalisessa mediassa: "Onko tämä pahaa unta?"

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat