Kuva: AOP

Rolling Stonesin Ronnie Wood esitteli pienet kaksoistyttönsä - katso suloiset kuvat

20.06.2016 18:00 - Senja Rapila

Rokkilegenda pohtii sitä, missä vaiheessa hän ehtii nukkumaan, kun pienet kaksoistytöt vievät hänen kaiken aikansa.

Uutisoimme aiemmin siitä, kuinka Rolling Stones -bändistä tuttu rokkari Ronnie Wood, 69, oli tulossa isäksi. Miehen 30 vuotta nuorempi vaimo Sally Wood, 38, synnytti pariskunnan kaksoistytöt kesän alussa juuri ennen miehensä 69-vuotissyntymäpäivää.

Wood ei ole vitkastellut suloisten tyttäriensä esittelyssä, vaan esitteli suloisuudet HELLO!-lehden haastattelussa kuvien kera.

- Olen röyhtäyttäjä, kävelyttäjä, nukuttaja ja yritän vieläkin hahmottaa, missä vaiheessa pystyn nukkumaan tämän kaiken ohella, Ronnie on pohtinut HELLO!-lehdelle.

Mies on myös paljastanut, että on soittanut tyttärilleen paljon kitaraa ja aikoo piirtää heidän kanssaan tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan rokkilegenda nauttii isyydestä täysillä.

- Minulla on Sally, kaunis perheeni ja kaksi pientä, upeaa tytärtä. Voin vain päätellä, että joku tuolla ylhäällä todella pitää minusta.

Lähde: Metro

Lue myös: Rolling Stones työstää uutta materiaalia - levy julki jo tänä vuonna?

Lue myös: Axl Rose hermostui painonsa pilkkaamisesta - ryhtyi oikeustoimiin saadakseen kuvansa pois netistä

Kilpailut

Uusimmat