Mr. Lordi: Monsterimies ikävä kyllä vahvistaa tiettyjä ennakkoluuloja

29.09.2014 13:15 - Reija Saarinen

Mr. Lordi eli Tomi Putaansuu on sitä mieltä, ettei dokumentti kerro koko totuutta.  

Tomi Putaansuu on mies, joka tunnetaan myös Mr. Lordina eli Lordi-yhtyeen nokkamiehenä. Miehen ja yhtyeen elämään on harvoin päässyt kurkistamaan, mutta nyt sekin on mahdollista. Bändin vaiheista julkaistiin nimittäin viime viikolla Monsterimies-nimeä kantava dokumentti, joka sai alkunsa Putaansuun ja Kimmo Valtasen ideasta. Elokuvan tarkoituksena oli näyttää se totuus, mikä kotosuomessa on usein jäänyt näyttämättä, mutta Putaansuun mielestä siinä ei onnistuttu toivotulla tavalla.

- Päinvastoin kuin me alunperin "tilattiin", niin dokumentti ei itse asiassa murra tätä ennakkoluuloa vaan oikeastaan vain vahvistaa sitä, että bändillä ei oo missään tapahtunut mitään. Se ei pidä paikkaansa. Elokuvan lopussa nähtävät keikat ovat olleet koko ajan todellisuutta ulkomailla, mies toteaa.

Katso dokumentin traileri alta.

 

Uusimmat