Kuva: YouTube

Miltä vuosi 2016 näyttäisi kauhuelokuvana? Katso hyytävä traileri

30.12.2016 09:15 - Rea Tallgren

Traileri on todella uskottava, ja se leikittelee genren tyypillisillä ominaisuuksilla.

Netissä on julkaistu traileri kauhuelokuvasta, jonka aihe on vuosi 2016. Loppuva vuosi on saanut monet miettimään, että kyseessä on todellinen epäonnen vuosi.

Tänä vuonna on esimerkiksi menetetty monia maailmantähtiä David Bowiesta Princeen ja sittemmin Carrie Fisheriin. Kun samaan syssyyn lisätään räjähtelevä Samsungin puhelin ja Englannin irtautuminen EU:sta, on käskirjoitus viittä vaille valmis. Kun keitokseen lisätään Amerikan presidentinvaalien tulos, joka on saanut monet Hillary Clintonin kannattajat ajattelemaan, että vuosi 2016 on huonon onnen ruumiillistuma, on soppa täysin valmis. 

Tällä ajatuksella leikittelee Friend Dog Studios -tuotantoyhtiön tekemä kauhuelokuvatraileri, joka alkaa ihanista uudenvuodenjuhlista vuoden 2015 lopussa, jolloin kaikki on vielä hyvin. Vuoden 2016 alkaessa asiat alkavat kuitenkin mennä pieleen, ja karmivin tavoin. 

Traileri on  todella uskottava ja se saattaisikin saada kuvittelemaan, että kyseessä on oikea elokuva. Näin ei kuitenkaan ole, sillä kyseessä on kieli poskessa tehty tuotos, eli pelkkä traileri. 

Katso traileri alta.

Lue myös: Klassikkoelokuvien trailerit muokattiin kauhuelokuvamuotoon - katso hyytävät pätkät

Lue myös: Meren syvyyksistä löydetyt kalat ovat kuin järkyttävästä kauhuelokuvasta - katso hyytävä galleria

Kilpailut

Uusimmat