Kuva: YouTube

Matrix-elokuvat saavat vihdoin jatkoa

15.03.2017 16:30 - Erica Alaluusua

Jatko-osan tuottaminen voi olla haaste, sillä päähenkilön näyttelijä on kertonut kiinnostuvansa vain, jos alkuperäiset ohjaaja- ja käsikirjoittajasisarukset saadaan mukaan puikkoihin.

Ikoninen, massiiviset rahatuotannot kerännyt Matrix-elokuvasarja saa näillä näkymin jatko-osan tai spinoff-elokuvan. Lähde paljasti, että Warner Bros. suunnittelee elokuvasaagan elvyttämistä.

Suunnitelmia ei ole sen kummemmin lukkoon, mutta alkuperäiset elokuvat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Wachowskin sisarukset eivät aio näillä näkymin olla mukana projektissa. 

Elokuvien tuottajan Joel Silverin on kerrottu lähestyneen Warner Brosia Matrixin pohjalta. Silverin osallisuusaste on kuitenkin vaakalaudalla, hän ei nimittäin ole Wachowskien kanssa kummoisissa väleissä ja myi oikeutensa elokuvaan vuonna 2012.

Elokuvasarjan päätähti Keanu Reeves, 52, on kertonut olevansa avoin mahdolliselle jatko-osan toteuttamiselle, mikäli Wachowskit olisivat jälleen puikoissa. 

Mikäli alkuperäiskokoonpanoa ei kuitenkaan saada kasaan, ei hätää ole. Warner Bros. on nimittäin kaavaillut elokuvasarjasta mahdollisesti joko tv-sarjaa, tai vaihtoehtoisesti Star Wars-elokuvien tapaan spinoff-elokuvaa.

Matrix-tieteiselokuvien ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1999. Elokuva kertoo tietokonehakkeri Neosta joka saa selville, että maailma jossa elämme, onkin eräänlainen virtuaalitodellisuus, "Matrix". Tästä käynnistyy tapahtumavyöry, jota seurasi kaksi muuta hitiksi noussutta elokuvaa.

Ensimmäinen elokuva voitti neljä Oscaria ja keräsi yli 400 miljoonan dollarin tuoton. Sen jatko-osat menestyivät yhtä hyvin. Toinen, The Matrix Reloaded -elokuva tuotti yli 700 miljoonaa dollariakun kolmas, The Matrix Revolutions tuotti jälleen yli 400 miljoonaa dollaria.

Warner Bros. ei toistaiseksi ole kiistänyt tai myöntänyt väitteitä elokuvasarjan elvyttämiseen liittyen.

Lue myös: Hollywood-tähti: Matrix-elokuva on käynyt toteen

Lue myös: Tiesitkö tämän: Näitä tähtinäyttelijöitä kaavailtiin yllättäviin rooleihin

Lue myös: Matrix-ohjaaja vaihtoi sukupuolta - tältä hän näyttää naisena

Lähde: The Hollywood Reporter, Metro

Kilpailut

Uusimmat