Kuva: AOP

Milloin olisit tarvinnut terävämpää keittiöveistä? Suomalaismiesten hauskat tunnustukset

11.05.2015 14:00 - Rea Tallgren

Suuri Mieskysely selvitti, millaisissa tilanteissa terävämmälle keittiöveitsille olisi ollut eniten käyttöä.

Radio Cityn ja Victorinoxin Suuri Mieskysely halusi selvittää, millaisissa tilanteissa miehet olisivat kaivanneet terävämpää keittiöveistä. Vastaukset olivat huvittavia ja paljonpuhuvia. 

"Anoppiin."

"Vanhasta välikoppa-Escortista katkesi pakoputki Lusin suoralla. Askartelin sopivan holkin takapenkiltä löytyneestä kaljatölkistä ja kengännauhoista. tölkki oli v*ttumainen halkaista ilman asianmukaisia työkaluja."

"Olin ensi kertaa naisystävälläni kylässä ja hän oli kysynyt, että osaanko fileoida kalan ja vastasin että kyllä osaan. Puukko tais olla joku perhekalleus vuodelta miekka ja muussi, eikä sitä oltu varmaan teroitettu 10 vuoteen. Noh, tuli sitten murhattua kokonainen lohi, kun puukko oli tylsä. Joutui jo osittain "sahaamaan" puukolla fileet irti. Ei ollut kaunis näky, mutta onneksi maku oli kohdillaan."

"Pakastemansikoiden irroittaminen/sahaaminen tuppervare-purkin läjään painamasta mansikkaköntsästä olisi kaivannut kunnon terää. Nyt se paakku räjähti ja sitä mansikkahilettä oli joka puolella ja lähinnä lattialla."

"Sillon ku yritin saaha sormen poikki. Leikkasin lihaa vähän tylsällä veitsellä ja se lipsahti sormeen, eikä tullut kuin pikku haava. Terävällä veitsellä olisin päässy ainaki tikkaukseen asti."

"Ei sormenpää irronnut ihan kokonaan. Terävämpi olisi leikannut siistimmin!"

"Pari viikkoa sitten kun tylsä veitsi lipsahti tomaattia leikatessa ja viilsin sormenpäästä palan pois."

"Kun tuli tuossa pari vuotta takaperin perattua noin 25 kpl. pienen lapsen kokoisia haukia. Hommassa ei tuntunut mikään veitsi pysyvän terässä eikä olevan riittävän pitkä. Siinä oli ihan tekemisen meininki, kun takapiha oli täynnä hikeä, vertä (omaa ja kalan) ja suolenpätkiä (ei omaa, mutta kalan sitäkin enemmän)."

"Kun leikkasin jälkiuunileipää! Valmiiksi halkaistut on naisille!"

Julkaisemme joka päivä uuden tuloksen mieskyselystä. Pääset lukemaan aiemmat tästä.

Tämän sisällön tarjosi Victorinox.



Kilpailut

Uusimmat