Kuva: AOP

Pedofiilivitsejä, häiriköintiä - Gene Simmonsin käytös johti porttikieltoon isolle tv-kanavalle

17.11.2017 14:45 - Iiro Myllymäki

Fox News -kanava asetti rock-legendan porttikieltoon hänen häiriköityään kanavan työntekijöitä.

Kiss-tähti Gene Simmonsin kerrotaan saaneen porttikiellon Fox News -kanavan televisio-ohjelmiin ja toimitiloihin häiriköivän käyttäytymisen takia. Mies oli viime keskiviikkona markkinoimassa kanavalla uutta kirjaansa kanavan aamuohjelmassa. Tämän jälkeen miehen käytös muuttui häiriköiväksi, kertoo muun muassa Lad Bible -sivusto.

Simmons oli menossa FoxNews.com-sivuston haastatteluun aamuohjelman jälkeen, mutta päätyikin tietojen mukaan menemään sen sijaan kanavan työntekijöiden kokoukseen. Tuolloin mies aloitti räyhäämisen.

- Hei pimut, haastakaa minut oikeuteen! Simmonsin kerrotaan huutaneen työntekijöille.

Tämän jälkeen mies avasi paitansa paljastaen vatsansa ja rintakehänsä. Sitten Simmons alkoi kertoa pedofiliavitsejä Michael Jacksonista ja koputteli työntekijöitä päähän kirjallaan. Mies myös vitsaili alentavasti kyseisten työntekijöiden älykkyydestä.

Simmonsin käytöksestä ilmoitettiin heti Fox Newsin henkilöstöhallinnon varapääjohtajalle Kevin Lordille. Tämän myötä Simmonsille asetettiin porttikielto kanavan ohjelmiin ja toimitiloihin. Itse Gene Simmons ei ole toistaiseksi kommentoinut väitteitä.

Lue myös: Kiss-legenda Gene Simmonsin yllättävä "kaksoisolento" hauskuttaa netissä - mies itsekin kommentoi

Lähde: Lad Bible

Kilpailut

Uusimmat