Kuva: Mikko Räsänen

Kotiteollisuuden fanit ylistävät uutta kappaletta - "Hemmetin hyvä biisi"

23.02.2018 18:45 - Katariina Auvinen

Yhtye julkaisi Kusipää-singlen.

Kotiteollisuus-yhtye julkaisi perjantaina uuden biisin, Kusipää, joka on ensimmäinen single keväällä julkaistavalta levyltä. Yhtyeen keulahahmo Jouni Hynynen, 48, kertoo, että kyseessä on yksi levyn avainbiiseistä. 

- Vielä en ole käynyt katsomassa, mitä mieltä porukka on uudesta kappaleesta. Varmaan tuossa illalla otan pari drinkkiä ja luen kommentin sosiaalisen median puolelta. Sitten jos siellä on sata kommenttia, että tää on ihan pa***a, niin sekin on ihan ok, hän kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Levyn ilmestymispäivämäärästä ei ole vielä tarkempaa tietoa. Edellinen albumi julkaistiin parisen vuotta sitten. Hynynen kertoo, että hyvän asian äärellä ei passaa hötkyillä. 

- Levy etenee hissukseen ja jos kaikki menee hyvin, se olisi valmis maaliskuun loppupuolella. Levy-yhtiön kanssa ei ole vielä sovittu julkaisupäivämäärää, Hynynen kertoo antamassaan haastattelussa. 

Hynysen mukaan, mitä enemmän ikää on tullut lisää, sitä rauhallisemmin asiat etenevät. 

- Julkaistaan sitten, kun julkaistaan. Se ei tarkoita, ettemme välittäisi musiikista, meidän pitää vain varata se aika levyntekoon, mikä siinä menee, hän pohtii. 

Kotiteollisuuden fanit ovat ottaneet uuden kappaleen hyväksyvästi vastaan Facebook-sivuilla. 

"Aivan hemmetin hyvä biisi!"

"Odotuksen levyä kohtaan nousivat heti huomattavasti."

"Kyllä, kyllä, kyllä!"

Kuuntele Kusipää alta. 

Lue myös: Kotiteollisuus julkaisi uusia keikkoja - kattava kierros ympäri Suomen

Kilpailut

Uusimmat