Kuva: Shutterstock

Pude aloitti huumeidenkäytön 14-vuotiaana: "Yliannostus herättää hetkeksi"

13.01.2019 18:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Puden mukaan huumeet ovat ajaneet hänen elämänsä todelliseen alamäkeen.

Selli-sarjan tuoreimmassa jaksossa Janica Saxelin jututtaa parhaillaan Sörnäisten vankilassa tuomiotaan suorittavaa Pudea. Pude on nuori, vasta parikymppinen mies, jolla on menossa neljäs tuomio.

Ensimmäisen kerran Pude tuomittiin vankilaan vuoden 2015 lopussa, huumausainerikoksesta. Hänen mukaansa ensikertalainen tuntee melkoista ahdistusta astuessaan vankilan ovista sisään.

- Ensimmäisen kerran, kun astuu vankilaan, ahdistus on suuri. Sitä joutuu olemaan pienessä huoneessa 2-4 ihmisen kanssa. Ja sille ahdistuksellekaan ei vankilassa oikein voi mitään, Pude toteaa.

Puden mukaan hänen rikollinen elämänsä alkoi lastenkodista.

- Tulen ihan hyvästä perheestä. Tämä rikollinen elämä alkoi vasta lastenkodissa, kun tutustuin uusiin tyyppeihin, hän selittää.

Puden mukaan lastenkotiin hän joutui motivaatio-ongelmien vuoksi. Koulu ei kiinnostanut ja lintsaaminen yleistyi.

- Jos olisin kuunnellut vanhempiani, en olisi tässä. Kaikki mitä kaverit teki, menin ja tein perässä. Olen ollut aina lapsesta saakka sellainen.

"Päihteet veivät elämän raiteiltaan"

Suurin syy rikoksiin löytyy kuitenkin päihteistä. Pude tutustui huumeisiin varhain, vasta 14-vuotiaana.

- Olen päihdeongelmainen nuori. Tein rötöksiä, että sain rahaa ja lisää kamaa. Siitä kaikkia alkoi. 14-vuotiaana aloitin pilven polton. 17-vuotiaana sitten mukaan tulivat kovemmat aineet, piri ja ekstaasi ja lääkkeet.

- Päihteet on vienyt pahasti mun elämän raiteiltaan, Pude sanoo.

Huumeita saadakseen Pude esimerkiksi näpisteli, ryösteli ja myi huumeita. Kaikki saamansa rahat hän sijoitti kamaan.

- Suoraan sanottuna rikokset eivät kaduta. Päihteiden takia ei mieti tarkasti. Mietit vaan, mistä saa nopeasti rahaa ja aineita.

Myös yliannostukset ovat tulleet pudelle tutuksi vuosien varrella. Hänen mukaansa hetki on pysäyttävä, mutta yleensä vain hetkellisesti.

- Kyllä yliannostus säikäyttää aina paljon. Sitä luulee, että se on unta. Sitten herääkin sairaalassa ja kuulee, että on meinannut kuolla. Sen jälkeen on olo, että en koskaan enää käytä. Parin tunnin kuluttua, kun näkee tuttuja, niin se lähtee taas siihen samaan.

Pudella on kuitenkin suuri toive siitä, että hän saa käännettyä elämänsä suunnan. Tulevaisuudessa hän haluaisi asua esimerkiksi ulkomailla, perustaa perheen ja elää normaalia elämää.

- Toivon, että tämä jää viimeiseksi linnareissuksi, mutta en voi luvata, Pude toteaa.

Kuuntele Puden koko haastattelu alta.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Janne istuu elinkautista murhasta: "En tule koskaan vaatimaan uhrien omaisilta anteeksiantoa"

Kilpailut

Uusimmat