Kuva: All over Press

Steven Tyler avasi uuden turvakodin nuorille naisille – nimetty tunnetun kappaleen mukaan

07.02.2019 16:15 - Niki Miettinen

Aerosmith-yhtyeen keulakuva haluaa auttaa hyväksikäytöstä kärsineitä naisia.

Legendaarisen Aerosmith-rockbändin laulaja Steven Tyler, 70, avasi maanantaina uuden turvakodin hyväksikäytöstä kärsineille nuorille naisille. Artistin perustama turvakoti on nimeltään Janie’s House yhtyeen suositun Janie’s Got a Gun -kappaleen mukaisesti.

Laulaja on kertonut kirjoittaneensa suositun kappaleen luettuaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuonna 1989.

Tyler oli saapunut turvakodin avajaisseremoniaan avaamaan talon ovet apua tarvitseville.

- Tämä on hyväksi sielulleni, Tyler sanoi tilaisuudessa.

Turvakodissa autetaan kerralla 14:ää naista, jotka ovat 26-30-vuotiaita. He saavat turvapaikan lisäksi terapiaa, kertoo CBSNews-uutismedia.

Tyler kertoi halunneensa perustaa turvakodin tavattuaan vastaavanlaisessa keskuksessa hyväksikäytettyjä naisia.

- Lähes kaikki naiset, joiden kanssa keskustelin, olivat kärsineet fyysisestä tai henkisestä väkivallasta, Tyler sanoi LocalMemphis-sivuston haastattelussa.

Yksi Janie’s Housesta apua hakeneista naisista kertoi avausseremoniassa, miksi oli tullut taloon.

- Olen täällä siksi, koska minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi kolme vuotiaana. Janie’s House -turvapaikan ansiosta voin oppia pääsemään yli menneisyydestäni ja saada vertaistukea muilta, jotka ovat kokeneet saman.

Turvapaikkaa rahoittaa Tylerin perustama Janie’s Fund -hyväntekeväisyysrahasto, joka kerää rahaa vastaavanlaisille paikoille. Rahastolla on kerätty jo neljä miljoonaa dollaria nuorten naisten turvakodeille.

Lue myös: Aerosmith jyrähti jälleen Donald Trumpille - syyttävät presidenttiä törkeästä rikkeestä

Lue myös: Aerosmithin konkarit paljastavat totuudet legendojen takaa - palkkasiko bändi itselleen diilerin?

Lue myös: Steven Tyler paljasti yrittäneensä iskeä tyttärensä ystävää - "Minua hävetti hieman"

Lähde: CBSNews

Kilpailut

Uusimmat