Kuva: All over press

Hyviä uutisia Queen-faneille – Bohemian Rhapsody -elokuvalle huhuillaan jatko-osaa

13.03.2019 08:45 - Niki Miettinen - Luettu 475 kertaa

Queen-yhtyeen musiikkivideoita ohjannut Rudi Dolezal kertoi Bohemian Rhapsodyn jatko-osasta on keskustelut käynnissä.

Legendaarisen Queen-yhtyeen useita musiikkivideoita ohjannut Rudi Dolezal, 61, paljasti Page Six -julkaisun haastattelussa, että jättimenestynyt Bohemian Rhapsody -elokuva saa mahdollisesti jatko-osan. Dolezalin mukaan bändi on keskustellut aiheesta jo managerinsa Jim Beachin, 77, kanssa.

- Olen varma, että Beach haluaa tehdä jatko-osan, joka tapahtuisi Live Aid -konsertin jälkeen ja koko Queen-perhe on keskustellut jo sen tekemisestä, Dolezal kertoi haastattelussa.

Lokakuussa ensi-iltansa saanut Bohemian Rhapsody -elokuva kertoo Queen-yhtyeen menestystarinan rääsyistä ruusuhin, päättyen heidän mainneikkaaseen Live Aid -hyväntekeväisyysesiintymiseen Lontoossa vuonna 1985. Esiintyminen on jäänyt musiikkimaailman historiaan erinomaisuudellaan ja sitä oli seurannut television välityksellä 1,5 miljardia katsojaa sadassa eri maassa. Leffa sai viime lokakuun julkaisun jälkeen suuren kannatuksen lisäksi myös huomattavaa kritiikkiä siitä, että tosielämän tapahtumia on muokattu elokuvaa varten paljon dramaattisemmiksi.

Dolezal oli aloittanut yhteistyönsä yhtyeen kanssa heidän ikonisen Live Aid -konsertin esiintymisen jälkeen vuonna 1985. Hänestä oli tullut hyvin läheinen yhtyeen laulajan Freddie Mercuryn kanssa, joka menehtyi vuonna 1991.

Tuona aikana Dolezal oli tehnyt bändin kanssa noin 30 musiikkivideota ja oli myös mukana Mercuryn viimeisen These Are the Days of Our Lives -musiikkivideon kuvauksissa.

Yhtyeen kitaristi Brian May, 71, on myös vihjaillut, että leffalle olisi tulossa jatkoa.

- Mielestäni elokuva oli hyvä päättää Live Aid -konserttiin, mutta siihen saatetaan tehdä jatko-osa, May oli sanonut haastattelussa viime joulukuussa.

Mercurya esittänyt Rami Malek, 37, ei ole julkaisun mukaan vielä kuullut uudesta leffasta mitään, jolloin jatko-osan suunnittelu on tosiaan hyvin alkuvaiheessa.

Legendaarisesta laulajasta on kuitenkin tulossa Freddie Mercury: In His Own Words -dokumentti, jonka Dolezal on koonnut Mercuryn antamista haastatteluista.

Lue myös: Queen esiintyi upeasti Oscar-gaalassa - tsekkaa veto

Lue myös: Queen-elokuva menetti palkintoehdokkuutensa - syynä ohjaajaa vastaan nostetut syytökset

Lue myös: Oscar-ehdokkaat julkistettiin - parhaan elokuvan kategoriassa historiallinen ehdokas

Lähde: Page Six

Kilpailut

Uusimmat