Kuva: AOP

Nirvana-tähti Kurt Cobainin kuolemasta 25 vuotta - mielenkiintoiset faktat koottiin yhteen

05.04.2019 07:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Cobain teki itsemurhan vuonna 1994.

Nirvanan nokkamiehenä tunnetun Kurt Cobainin kuolemasta tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta. Cobain teki itsemurhan 5. huhtikuuta vuonna 1994.

Vaikka Cobain ja Nirvana ovatkin monelle tuttuja, on miehen elämässä myös varmasti sellaisia faktoja, joita kaikki eivät välttämättä tiedä.

Kokosimme muutamia alle.

1. Läheisten mukaan Cobain saattoi toisinaan olla hyvinkin syrjäänvetäytyvä ja istua esimerkiksi hiljaa 45 minuutin ajan.

2. Ennen musiikkialalle päätymistä Cobain oli hetken töissä muun muassa uimavalvojana.

3. Kurt sai ensimmäisen kitaransa 14-vuotiaana. Se oli lahja hänen enoltaan.

(kuva: AOP)

4. Cobain lainasi itsemurhaviestissään Neil Yongia. Kyseessä on legendaarinen lause: On parempi palaa loppuun kuin hiipua pois. Se on Youngin My My Hey Hey (Into The Black) -kappaleesta. 

5. Cobainilla oli lapsuudessaan mielikuvitusystävä, joka oli nimeltään Boddah. Hänelle hän omisti myös itsemurhaviestinsä. 

(kuva: AOP)

6. Cobain ei pitänyt esiintymisestä ja hän saattoikin oksentaa usein ennen lavalle astumista.

7. Cobain ole todella eläinrakas ja hänellä olikin elämänsä aikana useita kissoja.

(kuva: AOP)

8. Jotkut ovat sitä mieltä, että grunge-aikakausi päättyi samalla hetkellä, kun Cobain kuoli.

9. Cobain halusi nimetä Nirvanan viimeisen levyn seuraavalla tavalla; I Hate Myself And I Want To Die.

10. Cobainilla oli yksi pieni tatuointi. Se oli k-kirjain ranteessa.

Lue myös: Kurt Cobainin harvinainen haastattelu julki - sanoo suorat sanat rap-musiikista

Lähteet: Factinate, Fatsaloon

Kilpailut

Uusimmat