Kuva: Akseli Kuhalampi

Suomalaismies on rakentanut kitaran ZZ Top -keulakuvalle: "Soittimen piti olla kevyt"

16.05.2019 17:00 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Saku Vuori käytti Gibbonsin kitarassa suomalaista kelomäntyä.

Jyväskyläläinen kitaravalmistaja Saku Vuori on tehnyt kitaroita muun muassa ZZ Top -legendalle Billy Gibbonsille sekä Von Hertzen Brothers -yhtyeen veljeksille.

Vuori kertoo Radio Cityn Päivä -ohjelman juontajalle Akseli Kuhalammelle työpäivästään.

- Leipätyö tällä alalla on tietenkin myös huoltamista sekä korjaamista. Isotkaan musiikkiliikkeet eivät pakolla tarjoa mitään korjauspalvelua, joten soitinrakentaja on sitten se, kenen puoleen käännytään.

Yhden kitaran rakentaminen vie aikaa.

- Sanotaanko, että se aktiivinen "peliaika" on noin 1,5-2 kuukauden työpäivät. Käytännössä se menee niin, että kun tilaus tulee, niin se alkaa palavereillä ja mietään esimerkiksi hintaa. Koko aika tilauksesta valmiiseen soittimeen saattaa viedä sen vuodenkin. Riippuu tietenkin, mitä halutaan ja miten halutaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Vuoren tunnetuin kitara on Mr. Deadwood -niminen soitin. (kuva ylhäällä)

- Se on juurikin sama, joka päätyi ZZ Topin Billy Gibbonsille. Se oli täysin omaa muotoiluani ja siinä on yksi oma erikoinen, sillä siinä on käytetty suomalaista kelomäntyä, joka on yli 500 vuotta vanhaa puuta. Kyseistä puuta ei varmasti Texasista löydy.

Vuori kertoo haastattelussa, kuinka soitin päätyi ZZ Top -legendalle.

- Sain yhteyden hänen teknikkoonsa, joka on toiminut kauan yhtyeen palveluksessa. Hän antoi minulle ohjeet, mitä soittimessa pitäisi olla, ja aloin rakentamaan kitaraa niiden mukaan. Soittimen piti muun muassa olla mahdollisimman kevyt. Haminan keikalla tapasin sitten tämän teknikon, joka tarkasti kitaran ensin ja onneksi lopulta kehui sitä. Konsertin jälkeen keikkabussissa pääsin luovuttamaan kitaran Gibbonssille, ja seuraavana päivänä hän oli käyttänyt sitä konsertissa.

Koko haastattelun löydät tästä.

Kuuntele Radio Cityn Päivää joka arkipäivä kello 10-14. Voice.fi ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Tänään on virallinen ZZ Top -päivä! Radio City menossa mukana

Lue myös: Muistatko tämän Radio Cityn tv-mainoksen?

Kilpailut

Uusimmat