Kuva: Lauri Kujanpää

Lost Societyn Samy Elbanna kuluneesta vuodesta: "Yhtään krapulaa ei jäänyt tänä vuonna käsiin"

17.12.2019 18:15 - Reija Saarinen

Lost Society sai neljännen levynsä valmiiksi vuoden 2019 aikana.

Lost Societyn Samy Elbanna, 24, niputti Radio Cityn Henri Laukan haastattelussa kulunutta vuotta, joka kovaa vauhtia on kääntymässä loppua kohden. 

Elbannan mukaan yksi asia nousee selkeästi muistoissa ylitse muiden. 

- Tärkein asia on ollut se, että Lost Societyn neljäs albumi on saatu täysin valmiiksi. Se on ehdottomasti hienoin asia tänä vuonna, Elbanna toteaa ja kertoo samalla siitä, kuinka kulunut vuosi meni täysin ilman alkoholia. 

- Yhtään krapulaa sen sijaan ei jäänyt tänä vuonna käsiin. Mulla oli täysin selvä vuosi. 

Suuria, alkoholinhuuruisia bileitä ei siis nähty yhtyeen ensimmäisellä headline-kiertueella Britanniassa ja Irlannissa. 

- Se rundi oli kyllä älyttömän hieno juttu. Brittejä on kuitenkin aina pidetty sellaisena paikkana, että kun siellä pääsee keikkailemaan isosti, niin se on bändille aina iso juttu.

- Jo aikojen alussa sieltä on tullut paljon metallimusiikkia. Sieltä peli avattiin Black Sabbathin sekä Led Zeppelinin kautta. Rock-kulttuuri tulee siksi aina olemaan siellä isoa. Onhan se genrelle kuin genrelle sellainen musiikinkeskus. Paikka, jossa on hyvä breikata, Elbanna jatkaa ja päättää; 

- Kaiken kaikkiaan voisikin sanoa, että vuosi on ollut älyttömän kasvattava. Hyvin ensi vuoteen valmistava.

Lue myös: Lost Societyn Samy Elbanna on kastettu Children Of Bodomin sisäpiiriin - rituaali "kirveli silmissä"

Lue myös: Lost Societyn Samy Elbanna: "Toivon, että emme koskaan ole pisteessä, jossa vedämme kaiken vain läskiksi"

Radio City ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Uusimmat