Kuva: AOP

Bond-elokuvan ensi-iltaa siirretään koronaviruksen takia - sosiaalisen median irvileuat innostuivat

05.03.2020 12:45 - Roy Kokkonen

Uuden James Bond -elokuvan ensi-ilta siirtyy marraskuulle koronaviruksen takia.

James Bond -elokuvien faniyhdistykset vaativat aiemmin tällä viikolla elokuvan julkaisun siirtämistä, jotta koronavirusepidemia ehtisi laantua ennen ensi-iltaa. Elokuvan tuottajat päätyivät harkinnan jälkeen kuuntelemaan faneja ja siirtämään ensi-illan marraskuulle.

No Time To Dien tuottajat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli yhdessä MGM:n ja Universalin kanssa kertoivat asiasta James Bondin virallisella Twitter-tilillä.

"Huolellisen harkinnan ja globaalin teatterimarkkinan syväluotaavan analysoinnin jälkeen No Time To Dien ensi-iltaa siirretään marraskuulle 2020", Twitterissä tiedotetaan.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Vaikka tiedotteessa ei suoraan mainita koronavirusta, monet uutisvälineet ovat kirjoittaneet juuri viruksen olleen julkaisun lykkäämisen syy. Variety kirjoittaa, että elokuvan julkaiseminen nyt olisi ollut lipputulojen kannalta riski. Koronaviruksen leviämisen takia elokuvateattereita on suljettu ainakin Kiinassa, Italiassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa.

Elokuva on kärsinyt aikatauluongelmista jo aiemmin tuotannon aikana. Kyseessä on jo neljäs kerta, kun julkaisua lykätään. Muun muassa elokuvassa näyttelevä Rami Malek, 38 on kertonut tuotannon kärsineen aikataulupaineista.

Sosiaalisen median irvileuat ovat intoutuneet kommentoimaan päätöstä humoristisesti muun muassa kuvanmuokkauksin. Suuri yleisö vaikuttaa kuitenkin kunnioittavan tuottajien päätöstä.

"Enemmän aikaa kuolla", yksi kommentoi.

"Kahdeksan kuukautta lisää aikaa kuolla", toinen veisteli.

Kommentit viittaavat elokuvan nimeen. Elokuvan nimen voi kääntää suomeksi muotoon Ei aikaa kuolla.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen myös täältä.

Katso No Time To Dien traileri alta tai täältä:

Lue myös: Koronavirus sai James Bond -fanit liikkeelle - poikkeuksellinen vetoomus uuden elokuvan tuottajille

Lue myös: Rami Malek Bond-pahiksen roolistaan: ”Laitoin Daniel Craigille mahdollisimman paljon painetta”

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat