Kuva: AOP

Onko klassinen rocktähteys katoamassa? Entinen Judas Priest -laulaja pohtii asiaa

06.05.2020 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Owens sanoo, että haluaa edelleenkin maksaa musiikista.

Judas Priest -yhtyeessä 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa laulanut Tim "Ripper" Owens, 52, kertoi tuoreessa Big Music Geeg -lehden haastattelussa, että hänen mielestään rocktähdet ovat menettäneet hohtonsa.

- Meillä ei ole enää rocktähtiä samalla tavalla kuin ennen. Minusta se johtuu striimaamisesta, YouTubesta ja sosiaalisesta mediasta. Esimerkiksi 80-luvullla uusi biisi kuultiin vasta radiosta ja se piti nauhoittaa kasetille, jos sen halusi kuunnella uudelleen. Sitä myös meni levykauppaan ja osti innoissaan uusia levyjä. Nyt kaikki tulee vähän kuin hopeatarjottimella, Owens pohti ja jatkoi:

- Ajat olivat ennen mystisempiä. Sitä saattoi ostaa lehden vain sen takia, että siinä oli artikkeli jostain idolistasi. Ei ollut samanlaista mahdollisuutta ottaa kaikesta heti selvää. Tietenkin se on hienoa, että on nykyään maailma on avoin, mutta sellaista entisaikojen hohtoa saattaa välillä kaivata.

Owens myös kertoi haastattelussa, että haluaa edelleenkin maksaa musiikista eikä esimerkiksi käytä Spotify-palvelua, jonka korvaukset artisteille ovat hänen mielestään surkeat.

Lue myös: Rokkari vertasi Metallican levyjä Nickelbackiin - "En halua puhua p*skaa"

Lue myös: Mötley Crüe -rumpali Tommy Lee ei halua antaa enää nimikirjoituksia - syy varsin selkeä

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat