Kuva: Shutterstock

Lain nimessä lakkautetaan 32 kauden jälkeen - sarjaa syytetään poliisiväkivallan ihannoimisesta

10.06.2020 18:15 - Roy Kokkonen

Vuodesta 1989 esitetyn sarjan viimeisintä tuotantokautta ei koskaan näytetä.

Legendaarinen Lain nimessä (Cops) -tv-sarja lakkautetaan 32 tuotantokauden jälkeen. Lopetuspäätöksen taustalla on rasismia ja poliisiväkivaltaa vastustavat Black Lives Matter -mielenosoitukset, jotka puhkesivat 46-vuotiaan George Floydin kuoltua pidätystilanteessa.

Ohjelmaa on kritisoitu vuosien varrella tavasta, jolla epäiltyjä ja poliisin toimintaa kuvataan. Sen on sanottu ihannoivan poliisiväkivaltaa ja hyötyvän epäiltyjen epäonnesta.

Running From Cops -nimisessä podcastissa kerrottiin, että sarjassa nähtyjä epäiltyjä on taivuteltu allekirjoittamaan kuvauslupia. Lisäksi kuvausryhmän jäseniä on syytetty aseiden kantamisesta ja poliisin auttamisesta työtehtävissään.

Sarja esittävän Paramount Networkin edustaja kommentoi lopettamispäätöstä The Hollywood Reporterille. Sarjasta on kuvattu 33. tuotantokausi, jonka esittäminen oli tarkoitus aloittaa tämän viikon maanantaina. Uutta kautta ei kuitenkaan kanavalla nähdä. 

- Lain nimessä ei näy Paramount Networkillä, eikä meillä ole nykyisiä tai tulevia suunnitelmia sen paluuseen liittyen, tuotantoyhtiöstä kerrotaan.

Yhdysvaltalaispoliisien arkea seuraavaa sarjaa on esitetty vuodesta 1989 lähtien, ja se on yksi pitkäaikaisimmista yhdysvaltalaisista televisiosarjoista. Se on ensimmäisenä poliisin arkea kuvaavana tosi-tv-sarjana toiminut inspiraationa lukuisille muille poliisisarjoille. Suomessa sarjaa on näyttänyt MTV3.

Lain nimessä on myös tunnettu ikonisesta tunnusmusiikistaan. Kyseessä on Inner Circle -yhtyeen kappale Bad Boys.

Lue myös: BBC hyllytti sketsisarja Pikku-Britannian suoratoistopalveluista - syynä blackface-kohu

Lue myös: Frendien luoja monimuotoisuuden puuttumisesta sarjassa: 'Olisinpa tiennyt sen, mitä tiedän nyt'

Lähde: The Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat