Kuva: AOP

Batman Begins julkaistiin 15 vuotta sitten - elokuva muutti myös James Bondin kohtalon

21.06.2020 14:15 - Roy Kokkonen

Christopher Nolanin Batman-trilogian ensimmäinen otti inspiraatiota klassikkoelokuvista, ja oli osaltaan vaikuttamassa myös tuoreimpiin 007-elokuviin.

Ohjaaja Christopher Nolanin Batman Begins julkaistiin 15. kesäkuuta 2005. Viisitoista vuotta sitten julkaistu elokuva aloitti Nolanin Batman-trilogian, joka kertoo Gothamia suojelevan lepakkomiehen tarinan alusta asti. Modernilla lepakkomiehellä on ollut suuri vaikutus muihin 2000-luvun elokuviin julkaisunsa jälkeen.

Nolan tavoitteli elokuvaansa uutta, synkempää ja realistisempaa tunnelmaa kuin mitä aiemmissa Batman-filmatisoinneissa oli nähty. Ohjaustyöhön vaikuttivat merkittävästi kaksi elokuvaa: Richard Donnerin vuoden 1978 Teräsmies ja Ridley Scottin vuonna 1982 julkaistu Blade Runner.

Batman-ohjaaja tavoitteli samankaltaista kuvausta Batmanista, kuin minkä Donner oli luonut Teräsmiehestä elokuvassaan.

- Batmanista ei koskaan tehty ikään kuin vuoden 1978 versiota. Versiota, jossa näkyy alkuperäinen tarina, jossa maailma on ikään kuin sama maailma, jossa me elämme, mutta jossa on tämä erityislaatuinen hahmo. Se toimi erittäin hyvin Donnerin Teräsmiehessä, Nolan kertoi vuonna 2015 The Hollywood Reporterin:n haastattelussa.

Ohjaaja Christopher Nolan kuvattuna vuonna 2018. (kuva: AOP)

Blade Runnerin tunnelma ja kuvaustekniikat olivat tehneet vaikutuksen Nolaniin. Elokuvalla oli niin suuri vaikutus, että ennen kuvausten alkua Nolan järjesti yksityisen näytöksen Blade Runnerista koko tuotantotiimille kertoakseen millä tyylillä hän halusi tehdä tulevan Batmanin.

Nolan loi ulkokohtauksiin Gotham Cityn tunnelmaa kuvaamalla Chicagossa, mutta sisäkohtauksia varten hän joutui turvautumaan suuriin lavasteisiin.

- Blade Runner on itse asiassa yksi onnistuneimmista elokuvista, jos katsotaan, kuinka luodaan realismia lavasteiden avulla. Tutustuimme elokuvassa käytettyihin tekniikoihin, kuten käsivaralla pidettyihin kameroihin, sateeseen, pidempiin linsseihin, Nolan kertoi Forbesin haastattelussa.

Casino Royale imi vaikutteita Nolanin Batmanista

Batman Beginsin tunnelma vaikutti elokuvamaailmaan. Nolanin realistinen lähestymistapa 80 vuotta vanhan tarinan uudelleenversiointiin inspiroi osaltaan myös James Bond -elokuvien tuottajia Barbara Broccolia ja Michael G. Wilsonia.

Vuonna 2006 ensi-iltansa saaneesta Casino Royalesta voi löytää samoja piirteitä kuin Nolanin Batmanista. Daniel Craig nähtiin ensimmäistä kertaa James Bondina elokuvassa, joka aloitti salaisen agentin tarinan alusta. Elokuvassa oli silmiinnähden synkempi vire aiempiin Bond-seikkailuihin verrattuna. 

Daniel Craigin näyttelemä James Bond oli Casino Royalessa aiempia elokuvia synkempi. (kuva: AOP)

Yksi Casino Royalen käsikirjoittajista, Paul Haggis, kertoi elokuvan ottamista vaikutteista jo ennen elokuvan julkaisua.

- Yritämme tehdä Bondille saman, kuin mitä Batman Begins teki Batmanille, Haggis kertoi kanadalaisen iHeart Radion haastattelussa.

Lue myös: Jälleen uusi Jokeri? Tulevasta Batman-trilogiasta käynnistyivät mielenkiintoiset huhut

Lue myös: Batman-elokuvan tuotanto seisoo - Robert Pattinson uuden ongelman keskellä

Lue myös: Tulevan Batman-elokuvan Kissanainen valittiin - somessa innostuttiin välittömästi

Lähteet: The Hollywood Reporter, Forbes, IMDB, IndieWireiHeart Radio

Kilpailut

Uusimmat