Kuva: AOP

Lemmy Kilmisterin elämäkertaelokuva toteutuu - kuvaukset alkavat ensi vuonna

17.06.2020 11:45 - Roy Kokkonen

Ensimmäiset huhut elokuvasta kuultiin jo pari vuotta sitten. Nyt projekti on varmistunut, ja tuotanto pääsee tositoimiin ensi vuonna.

Uutisoimme jo vuonna 2018, että Motörheadin keulakuvasta Lemmy Kilmisteristä on suunnitteilla elämäkerta. Tuolloin asiasta ei tihkunut muuta tietoa kuin yhtyeen Facebook-sivuilla jaettu kuva käsikirjoituksen etusivusta.

Nyt projekti on varmistunut, uutisoi Deadline. Elokuvan ohjaa Greg Olliver, joka teki myös vuonna 2010 ilmestyneen dokumentin Lemmy.

Elokuva seuraa Kilmisterin elämää aina lapsuudesta alkaen, aikaan Jimi Hendrixin roudarina, psykedeelisen rockbändin Hawkwindin jäseneksi ja lopulta Motörheadin perustamiseen. Lemmy Kilmister kuoli joulukuussa 2015.

Elokuvan tuotanto pyritään aloittamaan vuonna 2021, koronatilanteesta riippuen.

- Kaikki mitä olet kuullut Lemmystä on luultavasti totta. Ei sen takia, että hän olisi omaksunut rock n' roll -kliseitä, vaan sen takia, että hän oli luomassa niitä, elokuvan ohjaaja Olliver kertoo.

- Olemme kehittäneet tätä elämäkertaa huolellisesti vuodesta 2013 alkaen. Haluamme varmistaa, että pysymme aitoina Lemmyä, bändin jäseniä Phil Campbellia ja Mikkey Deeta sekä kaikkia muita kavereita kohtaa, jotka olivat tärkeässä roolissa Lemmyn elämässä. Tämä tulee olemaan elokuva, josta he voivat olla ylpeitä, hän sanoo.

Lue myös: Motörhead-kitaristi muistelee yhtyeen loppuaikoja "Lemmy soitti niin pitkään kuin pystyi"

Lue myös: Volbeat-keulakuva sai yksinkertaisen neuvon Lemmy Kilmisterilta - "Hän oli täysin oikeassa"

Lue myös: Sami Yaffa joutui Lemmyn kuristamaksi 80-luvulla: "Kelasin, että se tappaa minut nyt!"

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat