Kuva: AOP

Bond-näyttelijä oli valmistautunut jatkamaan roolissa - sai potkut puhelimen välityksellä

04.07.2020 14:15 - Roy Kokkonen

Pierce Brosnan esitti James Bondia neljässä elokuvassa. Näyttelijä oli valmistautunut viidenteen 007-seikkailuunsa, mutta tuottajat tulivat toisiin aatoksiin.

Näyttelijä Pierce Brosnan, 67, liimautui lopullisesti suuren yleisön verkkokalvoille vuoden 1995 007 ja Kultainen silmä -elokuvan ilmestyttyä. Mies jatkoi James Bondin roolissa vielä kolmen seuraavan elokuvan ajan.

Elokuvat olivat taloudellisia menestyksiä. Lisäksi myös kriitikot arvostivat Brosnanin roolisuorituksia.

Brosnanin viimeiseksi Bond-leffaksi jäi vuonna 2002 julkaistu Kuolema saa odottaa. Syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001 ja menestykseksi nousseet Jason Bourne -elokuvat saivat Bond-sarjan tuottajat kuitenkin suunnittelemaan elokuvasarjan kääntämistä synkempään ja modernimpaan suuntaan.

Samalla varmistui ajatus James Bondin tarinan aloittamisesta alusta. Brosnan oli valmistautunut jatkamaan Bondin roolissa vielä viidennen kerran, mutta tuottajat olivat toista mieltä.

Pierce Brosnan James Bondina elokuvassa 007 ja Kultainen silmä (1995). (kuva: AOP)

Näyttelijä sai kuulla uutiset puhelimen välityksellä. Brosnan on aiemmin kuvaillut, että uutisten kuuleminen tuntui siltä, kuin hänet olisi potkaistu katukivetykseen.

- En ole pahoillani, hän sanoo nyt tuoreessa The Guardianin haastattelussa.

- En anna mielipahan tulla maailmaani. Se johtaa vain lisäkärsimykseen ja mielipahaan.

Brosnan kertoo, että Bond-rooli on antanut hänelle paljon.

- Bond on lahja, josta hyödyn edelleen. Se on mahdollistanut minulle mahtavan uran. Kun tulee leimatuksi Bondina, se pysyy mukana aina. Siksi asian kanssa kannattaa tehdä sovinto ja se täytyy ymmärtää, kun ottaa Bond-roolin manttelin kantaakseen, hän kertoo.

Lue myös: Prinssi Charlesin sairastuminen sai Pierce Brosnanin pois tolaltaan - "Se pelästytti"

Lue myös: Pierce Brosnan menetti kaksi läheistä ystäväänsä koronavirukselle: "Olemme sodassa"

Lähde: The Guardian

Uusimmat