Kuva: AOP

Avatarin 2:n tuotannossa kuohuu - jos elokuva viivästyy lisää, osa näyttelijöistä saattaa lopettaa

05.08.2020 09:15 - Roy Kokkonen

Avatarin kakkososan julkaisua on siirretty jo seitsemän kertaa.

Ohjaaja James Cameronin Avatar-elokuvan jatko-osan julkaisupäivämäärää on lykätty ainakin seitsemän kertaa. Viimeksi ensi-iltaa siirrettiin heinäkuussa, koronaviruspandemian vuoksi. Elokuvassa näyttelevä David Thewlis kertoo, että viivästykset uhkaavat koko tuotantoa.

- Jos elokuvat viivästyvät vielä, osa päänäyttelijöistä ei pysty saamaan niitä valmiiksi, sillä he olvat jo sitoutuneet muihin projekteihin, Thewlis kertoo Independentille.

Kauan odotettu jatko-osa vuonna 2009 julkaistulle menestyselokuvalle piti alun perin ilmestyä jo vuonna 2014. Sen jälkeen elokuva on viivästynyt parin vuoden välein tuotantovaikeuksien vuoksi.

Samalla on kuitenkin kerrottu, että elokuvasarja tulee saamaan vielä kolme lisäosaa.

Elokuvan tuotanto alkoi lopulta vuonna 2017 Tämän vuoden heinäkuussa ohjaaja Cameron kertoi, että Avatar 2 tulee saamaan ensi-iltansa joulukuussa 2022.

Julkisuuteen on tihkunut vain vähän tietoja tulevasta Avatar 2 -elokuvasta. Myös näyttelijät ovat pimennossa, kertoo Thewlis.

- En tiedä tarinaa, koska emme saa lukea koko käsikirjoitusta, hän sanoo.

Uutisoimme aiemmin, että elokuvan kuvausryhmä aiheutti alkukesästä pahennusta Uudessa-Seelannisssa, kun se sai maan hallitukselta erikoisluvan saapua maahan jatkamaan kuvauksia.

Lue myös: Avatar 2 -elokuvan kuvausryhmä sai erikoisluvan palata Uuteen-Seelantiin: "Pöyristyttävää"

Lue myös: Avatar-elokuvasaagan kaikki käsikirjoitukset valmistuivat - luvassa 4 jatko-osaa

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat