Kuva: AOP

Lytätystä Terminator-elokuvasta on olemassa "synkempikin" versio - 'Kritiikki särki sydämeni'

11.09.2020 14:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elokuva julkaistiin vuonna 2009.

Vuonna 2009 Terminator-elokuvasarja sai version nimeltään Terminator: Salvation, jota ei tähditä tuttuun tappaan Arnold Schwarzenegger, vaan muun muassa Christian Bale ja Anton Yelchin.

Elokuvan tekeminen maksoi noin 200 miljoonaa dollaria, eli noin 169 miljoonaa euroa, ja se tuotti arviolta 370 miljoonaa. Elokuva sai kuitenkin paljon kritiikkiä sekä kriitikoiden että fanien toimesta ja esimerkiksi elokuvasivusto Rotten Tomatoesilla katsojat ovat antaneet elokuvalle keskimäärin 5/10 ja kriitikot 3,3/10.

Terminator: Salvationin ohjannut McG kertoi vastikään tuntojaan Cbr-julkaisulle.

- Minusta teimme paljon hyviä asioita elokuvassa, mutta selvästi myös paljon väärin, kun fanikunta löi meidät maahan. Se todellakin särki sydämeni. Nyt minusta tuntuu siltä, että elokuva on vanhentunut arvokkaasti.

McG paljasti myös, että leffasta on olemassa toinenkin versio.

- Itse asiassa koko elokuvasta on olemassa eri versio, joka on leikattu eri tavalla, ja monet haluaisivat nähdä sen. Ehkäpä tuo leikkaus pelastaisi kaiken. Voin sen verran sanoa, että se on synkempi kuin alkuperäinen.

Lue myös: Arnold Schwarzeneggerista tehtiin robottikopio - karmivampi kuin Terminator

Lue myös: Suomalaista keksintöä ihmetellään maailmalla: Aloittaa robottien vallankumouksen?

Lähde: Cbr

Kilpailut

Uusimmat