Kuva: AOP

Hanoi Rocks -rumpali lausui kylmäävät sanat vain päivää ennen kuolemaansa - olivat kuin ennustus

16.09.2020 11:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Ari Väntäsen kirjoittama Razzle – Hanoi Rocks -legendan tarina on nyt julkaistu Like-kustantamon kautta.

Legendaarinen Hanoi Rocks oli kovassa nousussa 80-luvun alussa. Levyt myivät hyvin, keikkoja riitti ja mantereita vallattiin hurjalla kiertämisellä.

Lopulta Hanoi Rocks pääsi sinne, minne oli aina halunnutkin: Amerikkaan.

Yhtyeen versio Up Around The Bend -kappaleesta oli alkanut soida MTV-kanavalla ja tuntui olevan vain ajan kysymys, milloin Hanoi Rocks lyö itsensä myös uudella mantereella läpi.

Sitten tapahtui yksi rock-historian traagisimmista kolareista. Hanoi Rocks -rumpali Razzle, oikealta nimeltään, Nicholas Dingley, menehtyi joulukuussa 1984, kun hän lähti Mötley Crüe -laulaja Vince Neilin kanssa ostamaan lisää alkoholia pitkälle venyneisiin juhliin. Neil ajoi autoa päihtyneenä ja törmäsi vastaantulevaan autoon, joka johti Razzlenin välittömään menehtymiseen sekä toisen ajoneuvon henkilöiden vammautumisiin.

- Seppo soitti mulle ja sanoi, että jotakin pahaa on tapahtunut, ja pyysi mua menemään roudareiden huoneeseen. Sitten Seppo soitti sinne ja kertoi, että Razzle oli kuollut auto-onnettomuudessa. En voinut uskoa, että se oli totta. Palasin huoneeseeni ja itkin silmät päästäni. Mieleeni jäi, että tv:ssä pyöri The Legend of Greystoke. Pian mä tajusin, että kohta otsikoissa lukee ”Hanoi-tähti kuoli” ja että äiti saattaa luulla, että mä olen kuollut. Soitin kotiin, ja äiti oli tosi surullinen ja itki, Michael Monroe kertoo uutuuskirjassa Razzle - Hanoi Rocks -legendan tarina.

Hanoi Rocksin luottomies Timo Kaltio muistaa, kuinka varsinkin Razzle oli innoissaan Los Angelesiin pääsystä. Razzle oli lausunut varsin kylmäävät sanat, jotka olivat kuin ennustus:

- Lentomatkalla Los Angelesiin istuin Razzlen ja miksaaja Mick Staplehurstin vieressä. Kun kone laskeutui, Razzle sanoi: ”Olen aina halunnut olla L.A:ssa. Tämän päivän jälkeen on ihan sama, vaikka kuolisin.”

Michael Monroe muistaa, missä kohtasi Razzlen viimeisin kerran sekä elävänä että kuolleena.

- Razzle ei malttanut odottaa seuraavaa päivää. Me oltiin hotellin aulassa, kun Razzle sanoi menevänsä nukkumaan, että jaksaa bailata seuraavana päivänä. ”Mahtavaa olla L.A:ssa! Hyvää yötä!” Razzle sanoi. Toivotin Razzlelle hyvää yötä. Se oli viimeinen kerta kun näin hänet.

- Kiertuemanageri Andy Griggs kävi tunnistamassa Razzlen ruumiin ja järkyttyi siitä kovasti. On hyvä, etten nähnyt Razzlea ennen kuin ruumis oli laitettu kuntoon. Kun menin katsomaan Razzlea ruumishuoneelle, näin Hollywood-kyltin ekan kerran. Saan siitä vieläkin kylmät väreet. Razzle näytti vahanukelta. Oli helppo huomata, että sielu oli jo poistunut. Kosketin hänen olkapäätään ja sanoin ”Hyvästi, Razzle”.

Ari Väntäsen kirjoittama Razzle – Hanoi Rocks -legendan tarina on nyt julkaistu Like-kustantamon kautta.

(kuva: Like)

Razzlen traaginen kolari nähdään myös Mötley Crüe -elämäkertaelokuvassa The Dirt. Monroe kertoi vuonna 2019 The Metal Gods Meltdown -podcastissa, että ei ole koskaan lukenut kirjaa, jonka pohjalta elokuva tehtiin, eikä ole kiinnostunut yhtyeestä.

- En ole koskaan edes lukenut kirjaa, johon elokuva perustuu. En ole kiinnostunut siitä yhtyeestä, joten miksi vaivaantua? Minulle se ei ole mitään, Monroe sanoi ja jatkoi:

- En sano tätä sen takia, mitä meidän välillämme tapahtui. Se ei vain ole juttuni. En ollut innostunut bändista onnettomuutta ennen enkä sen jälkeen. Ihmiset kommentoivat minulle, että Razzle on elokuvassa, mutta mietin vain, että näytetäänkö elokuvassa niitä kahta teiniä, jotka halvaantuivat niskasta alaspäin?

Lue myös: Michael Monroe Mötley Crüesta: "Minulle se yhtye ei ole mitään"

Lue myös: Razzlen kuolemasta 31 vuotta - Hanoi Rocks olisi kuopattu muutenkin

Lähde: Razzle - Hanoi Rocks -legendan tarina -kirja.

Kilpailut

Uusimmat