Kuva: Like

Marko Annala otti koronakevään lepona - "Enemmän olen huolissani muista"

22.09.2020 13:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Annalan kolmas romaani Kuutio on nyt julkaistu.

Mokomasta tuttu muusikko-kirjailija Marko Annala, 48, julkaisi viime viikolla kolmannen romaaninsa Kuutio. Monet kirjailijat saattavat tarvita täydellistä työrauhaa kirjoittamiseen, mutta Annala kertoo Voice.fi:n haastattelussa pystyvänsä kirjoittamaan ajasta ja paikasta välittämättä.

- En ole niin ympäristöherkkä, vaan pystyn kirjoittamaan vaikka keikkabussissa. Otin kuitenkin Turusta ja Raumasta halvat hotellihuoneet, että sain täysin keskittyä kirjoittamiseen. Mutta hyvin se työn tekeminen onnistuu vaikka kahvilassa tai kotona lasten keskellä. Charles Bukowski on joskus sanonut, että älä ala kirjailijaksi, jos et pysty kirjoittamaan täydellisen kaaoksen keskellä.

- Sama on lyriikoiden kanssa ja esimeriksi uusimman Ihmissokelo-albumimme sanat tein ihan tässä Tampereen kotiympäristössä.

Annala on ammattimuusikko sekä ammattikirjailija. Mutta vieläkö miehellä on jotain alueita, joita hän haluaisi vallata?

- No jotenkin haluaisin osata sen, että saisin jostakin materiaalista luotua taidetta. Olen valitettavasti visuaalisessa tekemisessä todella huono ja en pysty esimerkiksi maalaamaan tai piirtämään. Arvostan kovasti kaikkia niitä, jotka tekevät käsillään jotain taidetta, kuten puuseppiä tai muita. Oma työ tapahtuu lähinnä tuolla korvien välissä, Annala sanoo.

Koronapandemia on vienyt myös Mokoman keikat. Yhtye on tietynlaisessa "stand by" -tilassa ja odottaa, milloin pystyy jälleen kiertämään. Annala kuitenkin näkee koronassa hyviäkin puolia.

- No odotamme muiden lailla, että milloin ja missä voisi keikkailla ja millaiselle yleisölle. Olemme toki pohtineet keskenämme erilaisia ratkaisuja, joten saapa nähdä, mitä tässä vielä tehdään.

- Olin koronan alussa todella poikki, kun olimme juuri saaneet levyn valmiiksi. Pakko sanoa, että osasin ottaa tuon koronakevään ajan lepona, kun ei tarvinnut keikkailla ja säntäillä ympäriinsä. Nyt sitä kuitenkin huomaa, että lepo alkaa riittämään ja olisi kiva päästä tien päälle.

Annala ei ole koronakriisin keskellä niin huolissaan itsestään, vaan enemmän niistä, joilla työt loppuivat viruksen takia kuin seinään.

- Itse kyllä pärjään, mutta enemmän olen huolissani kaikista niistä, jotka ovat joutuneet esimerkiksi tapahtuma-alalla täysin työttömiksi. Kulut juoksevat monilla, mutta tuloja ei ole. Itsehän olen pystynyt keskittymään kirjoittamiseen ja saan siitä korvauksen... Ainakin sitten joskus, jos joku kirjoja ostaa, Annala nauraa.

Kuutio on nyt julkaistu Like-kustantamon kautta. Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Onko lapsen peliharrastus pahasta? Kirjailija-muusikko Marko Annala näkee pelaamisen hyvät puolet

Lue myös: Mokoma-kitaristi oppirahojen maksamisesta: "Olimme 75 000 euroa miinuksella"

Kilpailut

Uusimmat