Kuva: AOP

Tom Cruise tähdittää ensimmäistä avaruudessa tehtävää elokuvaa - laukaisuajankohta julkistettiin

23.09.2020 09:45 - Roy Kokkonen

Kyseessä on ensimmäinen näytelty elokuva, jota kuvataan avaruudessa. Toistaiseksi nimeämättömän elokuvan tulee ohjaamaan Doug Liman

Uutisoimme aiemmin, että näyttelijä Tom Cruise, 58, aikoo tehdä elokuvan kansainvälisellä avaruusasemalla ISS:llä yhdessä Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan ja kaupallisia avaruuslentoja suunnittelevan SpaceX-projektin takana olevan Elon Muskin kanssa. 

Kyseessä on ensimmäinen elokuva, jota on kuvattu avaruudessa.

Elokuvan tulee ohjamaan Edge of Tomorrow -elokuvasta tunnettu Doug Liman. Maanantaina avaruuslentoja seuraava Space Shuttle Almanac twiittasi kuvan tulevan kolmen vuoden avaruuslennoista. Kuvan yhteydessä on nähtävissä, että vuoden 2021 lokakuussa avaruuteen lentää SpaceX Crew Dragon.

Kyseisen avaruuslennon miehistöön kuuluvat lentäjä Michael Lopez-Alegria, Tom Cruise, Doug Liman ja kolmas, toistaiseksi nimeämätön matkustaja. 

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Deadline kertoi kesäkuussa, että elokuvan tuottaa Universal yli 200 miljoonan dollarin, eli noin 171 miljoonan euron budjetilla. Toistaiseksi nimeämätöntä elokuvaa käsikirjoitetaan parhaillaan. Tuotannossa mukana ovat lisäksi Mission: Impossible -elokuvien ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher McQuarrie ja Citizen K -dokumentin tuottaja PJ van Sandwijk.

Cruise kuvaa parhaillaan seitsemättä Mission: Impossible -elokuvaa. Seuraavan kerran näyttelijä tullaan näkemään valkokankailla ensi vuoden heinäkuussa, kun tältä kesältä siirretty Top Gun: Maverick saa ensi-iltansa.

Lue myös: Ensimmäinen avaruudessa kuvattava elokuva suunnitteilla - mukana Tom Cruise, Nasa ja Elon Musk

Lue myös: Tom Cruise hyppäsi vuorenrinteeltä moottoripyörällä Norjassa - katso video hurjasta stuntista

Lue myös: Hurjapäänä tunnettu Tom Cruise, 58, haluaa tehdä omat elokuvastunttinsa - harjoittelee vapaa-ajallaan

Lähde: Deadline

Kilpailut

Uusimmat