Kuva: AOP

Daniel Craig puolustaa ensi-illan siirtämistä - miehellä on yksi neuvo tulevalle 007-näyttelijälle

07.10.2020 12:45 - Roy Kokkonen

007 No Time To Dien ensi-ilta siirrettiin ensi vuoden huhtikuulle. Spekulaatiot seuraavasta Bond-näyttelijästä käyvät kuumina. Daniel Craig antoi seuraajalleen suorasanaisen neuvon tuoreessa haastattelussa.

Näyttelijä Daniel Craig, 52, tulee jättämään roolinsa James Bondina tulevan 007 No Time To Die -elokuvan jälkeen. Tuoreessa haastattelussa Craig antaa yksiselittäisen neuvon hänen seuraajalleen ja puolustaa päätöstä ensi-illan siirtämisestä.

Koronaviruspandemia on lykännyt elokuvan ensi-iltaa jo kahteen otteeseen. Alun perin elokuvan ensi-ilta piti olla jo tämän vuoden huhtikuussa, kunnes se siirrettiin marraskuulle. Viikonloppuna kerrottiin, että julkaisua on päädytty lykkäämään jälleen. Näillä näkymin ensi-ilta on 2. huhtikuuta 2021.

Craig vieraili maanantaina The Tonight Show Starring Jimmy Fallon -talk-show-ohjelmassa. Hän antoi ytimekkään neuvon tulevalle Bond-näyttelijälle.

- Älä v*ttu tyri sitä, hän sanoo.

Fallon oli silminnähden huvittunut kommentista. Vaikka Craig epäilikin, saako hän käyttää karkeaa kieltä haastattelussa, hän jatkoi silti.

- Se on kaunis, hieno asia. Jätä se parempaan jamaan, kuin millaisena sen löysit, Craig neuvoo.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Craig puolustaa ensi-illan siirtämistä

Fanit ympäri maailmaa pettyivät, kun No Time To Dien ensi-iltaa siirrettiin jo toistamiseen. Craig itse kuitenkin seisoo lykkäyspäätöksen takana. Hän haluaa, että kaikki pääsevät nauttimaan elokuvasta turvallisesti.

- Tämä asia on suurempi kuin me. Haluamme julkaista elokuvan samaan aikaan ympäri maailmaa, ja tämä ei ole oikea hetki. Pidetään sormet ristissä, että huhtikuun 2. päivä on meidän päivämme, hän sanoo.

Craig nähtiin ensimmäisen kerran 007:n roolissa vuonna 2006 ilmestyneessä Casino Royale -elokuvassa. Siitä lähtien hän on esittänyt salaista agenttia elokuvissa 007 Quantum of Solace (2008), 007 Skyfall (2012) ja 007 Spectre (2015). 

Daniel Craig on nähty James Bondin roolissa vuodesta 2006 lähtien. 007 No Time To Die on miehen viimeinen kerta brittiagenttina. (kuva: All over Press)

Spekulaatiot Craigin seuraajasta käyvät kuumina

Spekulaatiot tulevasta James Bond -näyttelijästä käyvät kuumina. Kuluvan syksyn aikana nimiä, kuten Tom Hardy, Tom HiddlestonRobert Pattinson, Harry Styles ja Idris Elba on väläytelty mediassa kiihtyvään tahtiin.

Virallisia tietoja tulevasta näyttelijästä ei ole kerrottu. 

Ennen Craigia Ian Flemingin kirjoihin perustuvaa brittiagenttia ovat näytelleet Sean Connery, Roger Moore, George LazenbyTimothy Dalton ja Pierce Brosnan

No Time To Dien saanee ensi-iltansa 2. huhtikuuta 2021. Katso elokuvasta syyskuussa julkaistu tuorein traileri alta tai täältä:

Lue myös: Miksi Bond-leffojen välissä on kulunut viisi vuotta? Daniel Craig paljastavassa haastattelussa

Lue myös: Rami Malek Bond-pahiksen roolistaan: ”Laitoin Daniel Craigille mahdollisimman paljon painetta”

Lähteet: Daily Mail, Independent

Kilpailut

Uusimmat