Kuva: Senja Rapila

Masked Singer Suomi -ohjelman voittanut Marko Hietala paljastaa, kuinka Tohtori-hahmo syntyi

21.12.2020 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Hietala kertoo, että salaisuuden pitäminen oli välillä hyvinkin hankalaa - varsinkin kun omat lapset kyselivät asiasta.

Nightwish-yhtyeestä tuttu laulaja Marko Hietala, 54, voitti lauantaina Masked Singer Suomi -ohjelman Tohtori-hahmollaan.

-  Aluksi tähän lähti, koska koko homma on niin absurdia, kummallista ja huvittavaa, mutta, kun matkan varrella huomasi, kuinka kuutamolla te olette, se toi ihan oman kruununsa siihen koko hommaan, Hietala sanoi panelisteille paljastuksen jälkeen.

Hyväntuulinen Hietala vastaa puhelimeen automatkalla ja sanoo Voice.fi:n haastattelussa, että olo on seesteinen.

- Voitto on aina nastaa ja joulu on tulossa, joten aika kivat fiilikset tässä. Täytyy sanoa, että lähdin tuohon ohjelmaan mukaan viihdearvon vuoksi. Lähtökohtaisesti koko juttu oli aika jees ja se, että panelisteja sai vedättää, tuotti suurta iloa, Hietala nauraa ja jatkaa:

- Lauluhommat ja koreografit tein niin hyvin kuin pystyin, mutta en yliyrittäen. Loppuun asti se sitten vei.

Hietalan voitosta on uutisoitu ulkomaalaisia medioita myöten. Myös henkilökohtaiset onnittelut ja viestit ovat olleet positiivisia.

- Onhan sitä kiitosta ja onnitteluja tullut. Varmasti monelle oli myös täysin selvää, että meikäläinenhän se siellä maskin takana oli. Itse näin äänifriikkinä osaan tunnistaa suosikkilaulajani varsin hyvin, niin eiköhän moni muukin.

Salaisuuden pitäminen kaiken keskellä vaati kekseliäitä keinoja.

- Esimerkiksi omat pojat tulivat kyselemään, että oletko siinä Masked Singer -ohjelmassa, ja jouduin vain vastaamaan, että en myönnä mitään. Monet kaveritkin lähettelivät viestejä, että jätkä on Tohtori. Se hiljaisuuden pitäminen ja salaisuuden varjeleminen on todella hankalaa. Piti aina miettiä, että miten vastaa niin, että se menee läpi.

Hietalan esittämä Tohtori-hahmo. (kuva: MTV3)

Voittopäivänä lauantaina Hietala oli juuri tekemässä Raskasta Joulua -striimikeikkaa.

- Olimme juuri Lahdessa bändin kanssa ja minulla oli listassa viimeisenä Varpunen jouluaamuna -kappale. Kun tiesin kellosta, että voitto on silloin jo kerrottu, niin sanoin spiikissä: "Voitin Masked Singerin, kiitos". Kaverit olivat innoissaan ja nauroivat kovasti lavan reunalla.

Hietalan pääbändin Nightwishin kiertue piti alkaa jo keväällä. Miestä pyydettiiinkin Masked Singeriin jo ennen koroanpandemian alkamista, joten hän joutui aluksi kieltäytymään. Uusi pyyntö tulikin sitten kesällä.

- Ensin se pyyntö tuli kevätpuolella, pikkaisen ennen kun paikat menivät kiinni. Luulin, että olin menossa rundille. Kesällä sitten tuotantoryhmältä tuli uutta kyselyä ja silloin oli helppo vastata myöntävästi.

Kuinka sitten ihastusta herättänyt Tohtori-hahmo syntyi? Taustatekijänä olivat Hietalan omat mielenkiinnon kohteet.

- Olen suuri tieteiden ja luonnon ystävä, niin mieleen tulivat ensin laulavat valaat, joista jalostui ajatus frakkiversioisesta tappajavalaasta. Sitten kun siihen yhdisti tuollaisen keskiaikaisen ruttonaamarin, niin siitä alkoi muotoutumaan tohtori miekkavalas. Lopulta pelkkä Tohtori. Se vähän niin kuin kasautui kaikesta.

Kappaleet Hietala valitsi yhdessä musiikkituottajan kanssa. Elastisen tuotantoa laulaja ei juurikaan tuntenut etukäteen.

- Elastinen ei ollut tuttu, kun en hirveästi radiota kuuntele. Tietenkin tiedän, kenestä on kyse, ja kun valitsimme kappaleita, niin tuo Eteen ja ylös sieltä nousi. Gangsta´s Paradise tuli taas kokonaan omasta ehdotuksesta, se on kuitenkin alansa klassikko. 

Susanna Laine kertoi vastikään, että hänellä oli ollut Hertta-asunsa kanssa pieniä teknisiä ongelmia. Hietala lähinnä pelkäsi, että kypärä tipahtaisi kesken kaiken.

- Kypärä meinasi pari kertaa tipahtaa! Ja tuleehan sen asun alla hikoiltua. Siinä nahkanaamarini alla oli onneksi sen verran tilaa, että sain parran sopivasti suppuun ja oli tilaa hengittää.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä, Radio SuomiRock ja Radio City ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Nightwishin Marko Hietalan jouluun kuuluu äidin tekemä herkku - "Sitä odotan eniten"

Lue myös: IL: Susanna Laine paljasti ikävän hetken Masked Singer -ohjelman kulisseista - "En saanut henkeä"

Kilpailut

Uusimmat