Kuva: AOP

Ozzy Osbournelle päihteet olivat pakokeino: "En pitänyt siitä, mitä tunsin"

09.02.2021 22:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nykyään Ozzy Osbourne on täysin selvä.

Legendaarinen Ozzy Osbourne, 72, antoi perheineen pitkän haastattelun Variety-julkaisulle. Miehen lisäksi haastattelussa olivat mukana vaimo Sharon Osbourne, 68, sekä pariskunnan Jack-poika, 35.

Haastattelussa Osbourne muun muassa kertoi, että päihteet olivat hänelle keino päästä pois omasta päästä.

- Olen aina lääkinnyt itseäni, koska en pitänyt siitä mitä tunsin. Olen saanut osakseni suurta menestystä, mutta en ole ollut sujut iseni kanssa. Nuoruudesta asti olen vetänyt kaikkea, jotta pääsisin ulos päästäni.

Osbourne myös sanoo, että monet hänen "ryyppykavereistaan" ovat kuolleet.

- Olen 72-vuotias. Monet ihmisistä, joiden kanssa olen juonut, ovat kuolleet. Ja ne, jotka ovat elossa ja juovat edelleenkin, kuolevat pian. Se ei ole onnellinen loppu.

- Olen itse onnekas eikä minussa ole mitään erikoista. Minun olisi pitänyt kuolla jo 1000 kertaa enkä todellakaan ole kuolematon.

Ozzy on nykyään täysin selvä eikä juo tai käytä huumeita.

- Talossamme on todella rauhallista ja se tekee hyvää koko perheellemme, Sharon Osbourne päättää.

Ozzy Osbourne työskentelee tällä hetkellä uuden soololevyn parissa.

Lue myös: Ozzy Osbourne koronakaranteenista: 'Pääni on pahin viholliseni'

Lue myös: Ozzy Osbournen seuraava soololevy on tekeillä - mukana huippumuusikoita

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat