Kuva: AOP

Tom Cruise avautuu työntekijöiden eroon johtaneesta raivokohtauksesta: "Sanoin, mitä sanoin"

12.05.2021 13:15 - Roy Kokkonen

Näyttelijä Tom Cruise raivostui viime vuonna Mission Impossible 7 -elokuvan kuvauksissa. Raivokohtauksen seurauksena osa elokuvan työntekijöistä erosi.

Näyttelijä Tom Cruise, 58, on kommentoinut ensimmäistä kertaa otsikoihin noussutta välikohtausta, joka tapahtui viime vuonna Mission Impossible 7 -elokuvan kuvauksissa.

Cruise oli tuolloin raivostunut koronamääräyksiä rikkoneille kuvausryhmän jäsenille. The Sun julkaisi tilanteesta vuotaneen äänitteen, jolla Cruise tylyttää työntekijöitä kiroillen.

– En halua enää koskaan nähdä tätä uudestaan, en koskaan! Ja jos ette tottele, saatte potkut. Ja jos näen teidät uudestaan tekevän niin, olette v*ttu mennyttä, Cruise huutaa äänitteellä.

Myöhemmin kerrottiin, että tunnelmat kiristyivät entisestään äänitevuodon jälkeen. Tapahtumien seurauksena osa työntekijöistä erosi.

Cruise kommentoi purkaustaan Empire-lehden haastattelussa. 

– Sanoin, mitä sanoin, Cruise kertoo lehden tulevassa numerossa The Wrapin mukaan.

– Siinä kohtaa oli paljon pelissä. Mutta kyse ei ollut koko kuvausryhmästä. Kyse oli vain tietyistä ihmisistä.

Näyttelijän mukaan hän oli hyvin tunteellinen, kun kuvaukset pääsivät vihdoin jatkumaan useiden viivytysten jälkeen. Mission Impossible 7 -elokuva oli yksi ensimmäisistä Hollywood-tuotannoista, jotka pääsivät jatkamaan kuvauksia tiukkojen koronarajoitusten alla.

– Ajattelin ihmisiä, joiden kanssa työskentelin ja koko elokuva-alaa. Oli suuri helpotus kaikille, kun pääsimme jatkamaan elokuvan tekoa. Se oli hyvin tunteellista, Cruise kertoo.

Mission Impossible 7 on tarkoitus ilmestyä toukokuussa 2022. Toinen Cruisen tähdittämä elokuva, Top Gun: Maverick saa ensi-iltansa näillä näkymin marraskuussa 2021.

Lue myös: Tom Cruise sai uuden raivokohtauksen ja työntekijöitä eroaa - "Tämä oli viimeinen tikki"

Lähde: The Wrap

Kilpailut

Uusimmat