Kuva: AOP

Taru Sormusten Herrasta -kirjoista tulossa uusi elokuva - Peter Jackson ei ole mukana

13.06.2021 18:15 - Lauri Kujanpää

Anime-elokuvan ohjaajana toimii Kenji Kamiyama.

Taru Sormusten Herrasta -sarja on kerännyt jo paljon odotuksia ja Amazonin tuottama sarja on ainakin huiman kallis. Sarjan lisäksi tutusta fantasiamaailmasta on nyt tulossa myös anime-elokuva, uutisoi The Verge -sivusto.

Elokuvan nimeksi on tulossa Lord of the Rings: The War of the Rohirrim ja se kertoo tarinan Helmin syvänteen linnakkeesta. Kyseinen linnake näytteli suurta osaa varsinkin suositun kirjasarjan toisessa osassa ja uusi elokuva sijoittuu aikaan ennen tätä.

Warner Bros -elokuvastudio toimii animaatioelokuvan tuottajana ja ohjaajaksi on pestattu Kenji Kamiyama, joka on tuttu muun muassa Ghost in the Shell: Stand Alone Complexista. Vuosituhannen alun Taru Sormusten Herrasta -elokuvat ohjannut Peter Jackson ei ole tuotannossa mukana, mutta Philippa Boyens, joka oli käsikirjoittamassa Jacksonin elokuvia, aikoo toimia animen konsulttina.

Julkaisupäivämäärästä ja näyttelijöistä ei ole vielä tietoa.

Lue myös: Kaikkien aikojen kallein sarja - Taru sormusten herralla valtava hintalappu

Lue myös: 'En saanut henkeä ja panikoin' - Taru Sormusten herrasta -näyttelijä paljasti karmivan kokemuksensa

Lue myös: Taru Sormusten herrasta -tähti suree korona-aikaa - "Meiltä ryöstettiin viimeiset vuodet"

Lähde: The Verge

Kilpailut

Uusimmat