Kuva: AOP

Nikki Sixx julkaisee syksyllä uuden kirjan elämästään - "Tarina, jota ette ole kuulleet"

17.06.2021 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sixx on kirjoittanut kaksi aikaisempaa menestysteosta, The Heroin Diaries ja This Is Gonna Hurt.

Mötley Crüe -yhtyeen johtohahmo, biisintekijä ja basisti Nikki Sixx, 62, on tällä vuosituhannella ollut myös menestynyt kirjailija. Miehen omaan elämään perustuvat teokset The Heroin Diaries ja This Is Gonna Hurt menestyivät hienosti ja nyt Sixx on ilmoittanut, että uusi kirja on tuloillaan.

The First 21: How I Became Nikki Sixx -kirjassa Sixx käy läpi sitä, kuinka hän muuttui Frank Ferannasta pahamaineiseksi rokkariksi. Frank Feranna oli Sixxin syntymänimi, jonka hän halusi nuorena aikuisena muuttaa. Feranna ei tuntenut isäänsä ja asui paljon isovanhempiensa luona, kun hänen äidillään oli omat ongelmansa. Lopulta Feranna löysi musiikin ja loppu on rokin historiaa.

Sixxin lapsuuden ja nuoruuden aikoja on käyty läpi myös Mötley Crüen elämäkertakirjassa The Dirt, mutta nyt Sixx sukeltaa menneeseen vielä syvemmin.

Kirja julkaistaan 19. lokakuuta 2022.

"Tämä on tarina, jota ette ole kuulleet", lupailee Sixxin Instagramissa jakama kuva. Näet julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Tunnetut rokkarit perustivat uuden projektin - mukana muun muassa Nikki Sixx ja Rob Zombie

Lue myös: Nikki Sixx on tehnyt musiikkia Sixx: A.M -yhtyeelleen - "Kesästä tulee mahtava"

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat