Kuva: AOP

Uusiseelantilainen äiti nimesi lapsensa hevibändien mukaan - onnistuisiko sama Suomessa?

10.07.2021 15:15 - Roy Kokkonen

Äiti nimesi lapsensa kolmen suosikkibändinsä mukaan Metallicaksi, Slayeriksi ja Panteraksi.

Faneilla on monia tapoja ilmaista uskollisuuttaan bändeille. Jotkut ostavat bändipaitoja ja keräilytuotteita, toiset matkustavat keikkojen perässä ympäri maailmaa. Sitten on faneja, joilla fanitus tuntuu menevän äärimmäisyyksiin.

Eräs uusiseelantilainen äiti on nimennyt lapsensa suosikkibändiensä mukaan. Hänen kolme lastaan ovat nimeltään Metallica, Slayer ja Pantera. Asiasta uutisoi Metal Hammer ja siitä kertoi ensimmäisenä metallifani David Farrier uutiskirjeessään. 

– Ei ole helppoa kasvattaa kolmea raskainta bändiä, äiti kertoo.

Uuden-Seelannin väestörekisterinpitäjä Jeff Monthomery varmistaa, että nimet ovat todellisia.

– Lasten nimeämisissä bändien tai albumien mukaan ei ole rajoituksia. Ne ovat sallittuja, kunhan sanat eivät ole yleisesti loukkaavina pidettyjä tai muistuta virallisia arvonimiä tai titteleitä, Montgomery selventää.

Suomessa nimilainsäädäntö on tiukempaa kuin Uudessa-Seelannissa. (kuva: Shutterstock)

Suomessa vastaava tuskin onnistuisi. 

Etu- ja sukunimilain mukaan etunimeksi ei Suomessa saa antaa nimeä, joka ei muodoltaan tai kirjoitustavaltaan vastaa kotimaista nimikäytäntöä. Nimi ei saa aiheuttaa lapselle haittaa, eikä se saa olla nimeksi soveltumaton tai aiheuttaa yleistä pahennusta. 

Lisäksi etunimen täytyy olla vakiintunut samalle sukupuolelle, eikä se saa olla ilmeisen sukunimityyppinen. Mahdollisista poikkeuksista päättää oikeusministeriön alainen nimilautakunta.

Lue myös: Metallica julkaisi jättihitistään harvinaisen demon - nauhoitettu vuonna 1990

Lähde: Metal Hammer, KOTUS

Kilpailut

Uusimmat