Kuva: AOP

SK: Jasper Pääkköstä kaavailtiin pääpahikseksi uuteen Bond-elokuvaan - yksityistapaaminen ohjaajan kanssa

12.11.2021 15:15 - Roy Kokkonen

Jasper Pääkkönen kutsuttiin haastatteluun No Time To Dien pääpahiksen rooliin, kertoo Suomen Kuvalehti.

Jasper Pääkköstä, 41, kaavailtiin uusimman Bond-leffan 007 No Time To Dien pääpahiksen rooliin. Suomen Kuvalehden haastattelussa Pääkkönen kertoo, että hänet kutsuttiin haastatteluun Lontoon Piccadilly Circuksessa sijaitsevaan toimistoon.

Vastassa olivat ohjaaja Cary Joji Fukunaga ja Bond-elokuvien roolittaja. 

– Tuollaiseen rooliin ei pyydetä koekuvausnauhaa 50 ihmiseltä. Ohjaaja tapaa kourallisen näyttelijöitä, jotka ovat valikoituneet aiempien näyttöjen perusteella, Pääkkönen kertoo Suomen Kuvalehdelle.

Pääkkönen on yksi Suomen menestyneimmistä näyttelijöistä. Hän on muun muassa tähdittänyt historiallista suursarjaa Viikingit ja lisäksi hänellä oli merkittävä rooli Spike Leen elokuvassa BlacKkKlansman. Ku Klux Klanin väkivaltaisen jäsenen rooli oli tehnyt Fukunagaan vaikutuksen.

Fukunaga kyseli, millaista Leen kanssa työskenteleminen oli. Kun Pääkkönen kertoi, että hän oli pyytänyt Leen vierailulle Suomeen, puhe kääntyi saunaan. Ohjaaja oli nähnyt heistä otettuja yhteiskuvia Pääkkösen omistamassa Löyly-saunaravintolassa.

– Itse asiassa se on minun saunani, Pääkkönen kertoo sanoneensa.

– Suomalaisena tilanne alkoi heti nolottaa, hän toteaa.

Rennosti sujunut palaveri päättyi ja Pääkkönen lähti. 

– Odotushuoneessa näin Rami Malekin istumassa sohvalla. Ajattelin, että joo joo, selvä peli.

Malek voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon roolistaan Freddie Mercuryna elokuvassa Bohemian Rhapsody. Hänet valittiin lopulta Ljutsifer Safinin rooliin uusimpaan Bond-elokuvaan.

Lue myös: Mitä seuraavalta Bond-näyttelijä vaaditaan? 007-elokuvien roolittaja kertoo ankarasta prosessista 

Lue myös: Presidentti Niinistö tapasi ohjaaja Spike Leen Mäntyniemessä - julkaisi hauskoja yhteiskuvia

Lähde: Suomen Kuvalehti

Kilpailut

Uusimmat