Kuva: AOP

Entinen Mötley Crüe -laulaja kritisoi yhtyeen elämäkertaelokuvaa - "Se oli loukkaavaa"

02.12.2021 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

John Corabi lauloi Mötley Crüessa 1990-luvulla, kun Vince Neil erotettiin yhtyeestä.

Mötley Crüen tarinan kertova elämäkertaelokuva The Dirt julkaistiin vuonna 2019 Netflixissä ja se nosti yhtyeen suosion huimiin lukemiin. Elokuvan ansiosta nimittäin bändin streamit, lataukset ja albumimyynnit olivat heti kovassa nousussa.

Elokuvassa nähdään myös yhtyeen uralta tuttu hetki, jossa laulaja Vince Neil poistuu bändistä ja tilalle astelee John Corabi. Corabi, 62, kritisoi elokuvaa tuoreessa The Metal Summit -julkaisun haastattelussa ja sanoo muun muassa, kuinka hänet nähdään siinä väärässä valossa.

- Kuvailu elokuvassa on säälittävää. Se saa minut näyttämään siltä, että olisin todella vihainen, kun kävelemme tyhjään saliin soittamaan. Olen pahoillani, mutta lipunmyynti ei koskaan ollut noin huonoa.

- Otin tuon siis loukkauksena ja minua loukattiin. Loppuen lopuksi, en arvostanut sitä.

John Corabi vuonna 2021. (kuva: AOP)

Corabia elokuvassa näyttelee Anthony Vincent Valbiro. Corabi ehti soittaa ja laulaa Mötley Crüessa vuosina 1992-1997, minkä jälkeen Neil palasi yhtyeen keulakuvaksi.

Lue myös: The Dirt on kasvattanut huimasti Mötley Crüen myyntejä ja striimauksia - "Emme osanneet odottaa"

Lue myös: Tommy Lee hehkuttaa The Dirt -elokuvan näyttelijöitä: "He olivat kuin me!"

Kilpailut

Uusimmat