Kuva: AOP

Queen-rumpali tylyttää Bohemian Rhapsody -leffaan ensin kiinnitettyä Sacha Baron Cohenia - "Ei hyvä näyttelijä"

07.12.2021 21:15 - Iiro Myllymäki

Roger Taylor uskoo, että Baron Cohen olisi ollut "täysin paska" Freddie Mercuryn roolissa.

Voit kuunnella artikkelin alta tai Podplaysta.

Queen-yhtyeestä ja sen solistista Freddie Mercurysta kertovaan Bohemian Rhapsody -elokuvaan palkattiin ensin pääosanesittäjäksi Sacha Baron Cohen, 50. Miehen roolituksesta tiedotettiin julkisuuteen vuonna 2010, mutta kolme vuotta myöhemmin hän lähti tuotannosta. Lopulta rooli meni Rami Malekille, 40, joka sai roolisuorituksestaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon.

Nyt Queen-rumpali Roger Taylor, 72, on sanonut mielipiteensä Sacha Baron Cohenista Freddie Mercuryn roolissa, eivätkä miehen sanat ole mairittelevia.

- Uskon, että hän olisi ollut täysin paska siinä. Hän on hyvin päällekäyvä, jos jotakin. Hän on myös 15 senttiä liian pitkä. Katsoin hänen viisi viimeisintä elokuvaansa ja tulin lopputulokseen, että hän ei ole kovin hyvä näyttelijä, Taylor sanoo Classic Rock -lehden haastattelussa.

Roger Taylor (kuva: AOP)

Taylor antaa tosin Baron Cohenille kiitosta tämän koomikonlahjoista. Baron Cohen tunnetaan muun muassa Borat- ja Ali G -hahmoistaan.

Lähdettyään Bohemian Rhapsody -elokuvan tuotannosta Baron Cohen sanoi, että Queenin Brian Maylla ja Roger Taylorilla oli erilainen näkemys siitä, miten Mercurya tulee esittää. Hänen mukaansa kaksikko haluaa suojella tarkasti bändin perintöä ja näyttää Mercurysta liian silotellun kuvan. Roger Taylor puolestaan on aiemmin sanonut, että Baron Cohen ei ottanut roolia tai Mercurya tarpeeksi tosissaan.

Elokuva kävi läpi käsikirjoitusmuutoksia ja ohjaajanvaihdoksen ennen kuin se tuli ensi-iltaan vuonna 2018. Elokuvasta tuli suurmenestys, joka tuotti elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti noin 800 miljoonaa euroa ja voitti neljä Oscaria.

Rumpali Taylor iloitsee tuoreessa haastattelussaan siitä, millainen elokuvasta lopulta tuli.

- Se meni nappiin lopulta. Halusimme ottaa ihmiset mukaamme matkalle ja saada heidät tuntemaan monia tunteita ja lopulta iloa, Taylor sanoo.

Rami Malek Freddie Mercuryn roolissa (kuva: AOP)

Lue myös: Brian May suunnittelee Bohemian Rhapsody -elokuvalle jatko-osaa - toteutumiselle yksi tarkka ehto

Lue myös: Queen teki klassikkobiisinsä humalassa - oli vähällä, ettei se olisi töppäyksen vuoksi koskaan syntynyt

Lähteet: Louder Sound, Box Office Mojo

Kilpailut

Uusimmat