Kuva: Senja Rapila

Teemu, 48, halusi aina olla lapseton, jotta "kieroutunut suku ei saa jatkoa" - nyt hän odottaa isyyttä

28.12.2021 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Toimittaja Teemu Potapoff käsittelee edelleenkin sekä itsekseen että terapeutin kanssa asioita, joita hän joutui lapsena kokemaan.

Vuoden lopulla monissa perheissä juhlitaan onnellisesti esimerkiksi isänpäivää sekä jouluaattoa. Tuhansille suomalaisille kyseiset juhlat, ja koko lapsuus, voivat kuitenkin olla täysin toisenlaisia.

Toimittaja Teemu Potapoff, 48, on kasvanut olosuhteissa, joista tulleita arpia hän käsittelee yhä edelleen. Varsinkin omia ajatusmalleja on täytynyt muuttaa, sillä miehen vaimo on viimeisillään raskaana.

Voit kuunnella haastattelun myös alta tai suoraan Podplaysta.

Millainen oikein oli Potapoffin lapsuus? Mies on lähtöisin Oulusta, jonne ei todellakaan kaipaa takaisin.

- En ole ollenkaan kotiseuturakas, sillä minulla oli aina halu muuttaa sieltä pois. Lähdin armeijaan 18-vuotiaana Sodankylään ja sieltä muutin Helsinkiin, joka on aina ollut henkinen kotini, Potapoff sanoo Voice.fi:n haastattelussa.

Potapoff kertoo, että hänen perheensä oli keskiluokkaa, toisinaan myös ylempää keskiluokkaa, ja tämä näkyi esimerkiksi siinä, että televisiot ja muut laitteet piti olla "viimeisen päälle". Vaikka ulospäin kaikki näytti hyvältä, oli lapsien ja vanhempien suhde hyvin kylmä.

- Käytösmallit ja ne tavat, joilla lapsia kohdattiin, olivat vääriä. Esimerkiksi jouluaattona kävi partiolaisten joulupukki, ja kun lahjat oli jaettu ja avattu, niin lapsille sanottiin, että menkää omiin loukkoihinne siitä. Tämän jälkeen vanhemmat siirtyivät nauttimaan alkoholia ja lapsien piti pysyä poissa tieltä. Minulla ei ole koskaan ollut omaa perhettäni kohtaan verisidettä, poislukien siskot ja eräs täti.

Potapoff kirjoitti syksyllä Dickjohnson.fi:n blogissaan kirjeen lapselleen, jossa avaa omia tuntemuksia isyydestä sekä omista vanhemmista.

"En koskaan ole ollut niin sanottu lapsi-ihminen. Siihen on syynsä. Isoäitisi ja edesmennyt isoisäsi eivät aina olleet parhaita mahdollisia vanhempia minulle, tädillesi ja sedällesi. Omilla toiminnoillaan he aiheuttivat peruuttamattomia vahinkoja, joita korjaillaan edelleen tänäkin päivänä", Potapoff muun muassa pohti blogissa.

- En viitannut arpien paikkaamisella pelkästään itseeni, vaan myös sisaruksiini, mitä käydään läpi vielä tänäkin päivänä esimerkiksi terapiassa. En halua viedä sitä samaa kierrepalloa lapselleni. Olinkohan 26-vuotias, kun ajattelin, että laitan "putket poikki", jotta tämä kieroutunut suku ei saa jatkoa.

- Myöhemmin tajusin, että asiat eivät ratkea poistamalla yhtälöstä jotakin, vaan ne ratkeavat kun yritän itse tehdä parempaa maailmaa ja parempaa huomista.

Potapoff koki lapsuudessaan sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa. Tämän myötä Potapoff on myös pohtinut sitä, että jos ihminen haluaa kehittyä, hänen pitäisi pystyä antamaan anteeksi.

- Pihvi on siinä, että minä en pysty antamaan anteeksi. Se myös johtuu luonnostani, sillä pystyn elämään sen kanssa, että minua on kohdeltu väärin, mutta jos katson asiaa sisarusteni näkökulmasta, niin en anna anteeksi sitä, mitä heille on tehty.

Isyys

Kuten aikaisemmin on mainittu, Potapoff saa lapsen ensi vuonna. Potapoffilla on myös aikasemmasta suhteestaan lapsi, jonka elämässä hän ei ole saanut olla läsnä.

- Minulle ei sitä mahdollisuutta suotu kaikista oikeusprosesseista ja muista asioista huolimatta. Yritys on ollut huomattavankin kova. Olemme kyllä tavanneet, mutta viime kerrasta on kulunut 11-12 vuotta.

Isyys onkin Potapoffille valtava elämänmuutos, mutta mies on tyytyväinen, että on saanut "tehdä ja kokea jo kaiken", jotta voi keskittyä täysin lapsen tarpeisiin.

- Tietenkin tässä joutuu valmistautumaan tulevaan ja opiskella asiaa, sillä en ole koskaan ollut lapsi-ihminen. Ensimmäinen treffikerta nykyisen vaimoni kanssa kuitenkin muutti koko asian. Kysyin tuolloin häneltä, että mitä hän haluaa olla isona ja hän vastasi, että olla äiti. Se oli ensimmäinen kerta elämäni aikana, kun en ahdistunut ajatuksesta olla isä. Vaimoni on upea ja mahtava nainen.

Potapoff on täysin valmis uuteen elämänmuutokseen. Pientä pelkoa tietenkin on.

- Siinä on hyppysellinen pelkoa, että miten kaikki tulee menemään, mutta kantavin voima on rakkaus, joka kohdistuu sekä vaimooni että lapseemme. 48-vuotiaana kun tulee isäksi, niin uskon, että minulla on paljon enemmän työkaluja kuin jos olisin tullut parikymppisenä isäksi.

Millaisia oppeja elämästä Potapoff haluaa antaa lapselleen?

- Rehellisyyttä ja avomielisyyttä kaikkea kohtaan. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla oma itsensä ja tehdä niitä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Haluan myös, että hänellä on sellainen koti, johon hän haluaa tulla. Minulla kun ei semmoista ollut.

Potapoff on tehnyt Podplay-palveluun muun muassa podcast-sarjat Selviytyjät ja Addiktit. Ensi vuoden alkupuolella julkaistaan Pinnan alla -sarja, jossa Potapoff haastattelee tavallisia ihmisiä heidän epätavallisista elämäntavoistaan ja aatteistaan.

Voice.fi, Podplay, Radio City, Radio Nova ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Toinen kausi Selviytyjät-podcastia meni juontajan ihon alle: "Kyllä siinä sai nieleskellä kyyneliä"

Lue myös: Miten lapsen kuolemasta pääsee yli? Uutuusohjelmassa kuullaan suomalaisten selviytymistarinoita

Lähde: Dickjohnson

Kilpailut

Uusimmat