Kuva: AOP

Bon Jovin alkuperäinen basisti Alec John Such on kuollut - "Tulemme ikävöimään häntä kovasti"

06.06.2022 11:15 - Riia Frost

Alec John Such menehtyi 70-vuotiaana.

Yksi maailman menestyneimmistä rock-yhtyeistä Bon Jovi käy läpi suruaikaa, silllä bändin alkuperäinen basisti Alec John Such on menehtynyt. Such oli kuollessaan 70-vuotias ja hänen kuolinsyytään ei ole toistaiseksi paljastettu. 

Bon Jovi suree yhtyeensä yhden perustajajäsenen kuolemaa Instagram-julkaisussaan. Kyseisessä julkaisussa on kuva yhtyeen logosta, jossa on sydän, tikari ja enkelin siivet sekä alareunaan on lisätty Suchin nimi ja elinikävuodet. Yhtyeen nykyiset jäsenet laulaja Jon Bon Jovi, kitaristi Phil X, basisti Hugh McDonald, kosketinsoittaja David Bryan ja rumpali Tico Torres kertovat julkaisussaan olevansa surun murtamia Suchin kuolemasta.

”Sydämemme ovat murtuneet, kun kuulimme rakkaan ystävämme Alec John Suchin menehtymisestä. Bon Jovi -yhtyeen perustajajäsenenä Alec oli olennainen osa bändin muodostumista. Rehellisesti sanottuna tapasimme toisemme hänen kauttaan. Hän oli Ticon lapsuudenystävä ja toi Richien kerran katsomaan esitystämme”, Bon Jovi kirjoittaa mainiten myös yhtyeen entisen kitaristin Richie Samboran.

”Alec oli aina villi ja täynnä elämää. Tänään nämä erityiset muistot tuovat hymyn huulillemme ja kyyneleen silmiimme. Me tulemme ikävöimään häntä kovasti”, Bon Jovi lisää.

Julkaisuun on myös lisätty video, jonka taustamusiikkina soi yhtyeen oma kappale Blood on Blood. Videolla näytetään kuvia Suchista vuosien varrella sekä klippejä muun muassa basistin puheesta eräässä gaalatilaisuudessa.

- Kaikille bändikavereilleni – meillä on ollut monia hienoja kokemuksia yhdessä ja rakastan heitä kuoliaaksi. Ja tulen aina rakastamaan, Such sanoi.

- Bon Jovi -yhtye on kuin perhe minulle, Such lisäsi toisessa klipissä.

Such oli ennen Bon Jovia The Message -yhtyeen basisti ja toimi myös Hunka Bunka Ballroom -clubin omistaja. Variety-julkaisun mukaan Such järjesti yhtyeelleen, joka ennen kantoi nimeä Jon Bon Jovi & The Wild Ones, ensimmäisen keikkansa. Such lähti yhtyeestä vuonna 1994 työuupumisen takia ja hänen tilalleen tuli uusi basisti McDonald. Bon Jovi kuitenkin suhtautui basistinsa lähtöön ymmärtäväisesti ja Such pysyi bändikavereidensa kanssa hyvissä väleissä kuolemaansa asti.

Bon Jovin koko Instagram-julkaisun voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa julkaisun täältä.

Lepää rauhassa Alec John Such. (kuva: AOP)

Lue myös: Jon Bon Jovilla todettiin koronatartunta - joutui perumaan esiintymisensä

Lue myös: Millie Bobby Brown heitti bensaa liekkeihin: Julkaisi hellän yhteiskuvan Jon Bon Jovin pojan kanssa

Lähteet: Hollywood Life, Variety

Kilpailut

Uusimmat