Kuva: Shutterstock

Kaksi miestä raiskasi naisen tämän omassa asunnossa - uhri kertoo karmeasta tilanteesta

02.07.2022 21:15 - Riia Frost

- Tajusin, että tein virheen, kun päästin heidät sisälle asuntooni, kertoja muistelee Siitä on vaikea puhua -podcastissa.

Artikkelin kuvat eivät liity tapaukseen tai henkilöön mitenkään.

Siitä on vaikea puhua -podcastin uusimman jakson kertoja puhuu eräästä traumaattisesta illasta, jossa hän joutui seksuaalisen väkivallan uhriksi. Nainen puhuu jaksossa yksityiskohtaisesti tapahtumista, kun kaksi miestä raiskasi hänet hänen omassa kodissaan. Koko jakson voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Kertoja muistelee traumaattista kokemustaan, jonka moni pelkää kokevansa elämänsä aikana. Kaikki alkoi siitä, kun nainen tapasi erään miehen Tinder-deittisovelluksessa kesällä 2021. Keskustelut johtivat treffeille, jotka päätyivät lopulta kertojan asunnolle, jossa he harrastivat seksiä yhteisymmärryksessä.

- Se oli ihan mukava kokemus, enkä niin sanotusti pannut pahakseni. Sitten sen jälkeen hän vain lähti kotiinsa ja olimme jonkun verran yhteydessä. Juttu kuitenkin kuihtui kasaan, kun emme nähneet uudestaan, enkä ollut itse kovin kiinnostunut, kertoja muistelee.

Yhteydenotto loppui hetkeksi ja kertoja oli alkanut syksyn aikana tapailemaan jo toista miestä. Tämäkään deittailu ei kuitenkaan johtanut kertojan mukaan parisuhteeseen, mutta yhteydenpito kuitenkin säilyi.

Eräänä iltana kertoja oli juhlimassa ystäviensä kanssa, minkä jälkeen nainen oli mennyt kotiinsa ja juonut vielä lasin viiniä. Pian kesällä tapailtu mies ottikin häneen yhteyttä ja pyysi, että saisiko hän tulla kaverinsa kanssa viettämään iltaa naisen kanssa. Sopivan humalafiiliksen ja viimeisimmän pieleen menneen tapailusuhteen takia kertoja lopulta suostui.

Kun miehet viimeinkin saapuivat, kertoja huomasi, että mies, jonka hän tunsi, oli humalassa ja hieman aggressiivinen.

- Mentiin sitten asuntoon sisään, emmekä sen kummemmin rupatelleet, vaan keskustelu eteni seksuaalisävytteiseksi. Siinä vaiheessa rupesin rekisteröimään sitä, että tilanne oli todella painostava ja ahdistava. Tajusin, että tein virheen, kun päästin heidät sisälle asuntooni, kertoja sanoo.

Kertoja haluaa myös korostaa, että tilanne eteni niin nopeasti, ettei siinä ehtinyt juuri mitään ajatella.

- Yritin vaipua jonkinlaiseen tiedottomuuteen. Se on varmasti ihmisen tietynlainen tapa suojella itseään, kun jotain tuollaista tapahtuu. Toivoin vain koko ajan, että se loppuisi, kertoja sanoo.

Maailma romahti hetkeksi

- Tiesin, että minut oltiin raiskattu, ja että tämä ei ole okei, mutta en tiennyt mitä tehdä asialle, kertoja toteaa.

(kuva: Shutterstock)

Kertoja muistelee, että tapahtuneen jälkeen hän oli lähtenyt asunnostaan tapailemansa miehen luokse, jota hän oli tapaillut syksyllä. Kertoja oli hysteerisesti kertonut tapahtuneesta, jonka jälkeen he menivät nukkumaan. Kertoja ei kuitenkaan peseytynyt millään tavalla ja seuraavana päivänä mies vei naisen kotiinsa. Lopulta kertojan ystävät kehottivat häntä soittamaan hätänumeroon ja sieltä hänet ohjattiinkin päivystykseen, jonne myös poliisit saapuivat.

Lopulta tapaus johti kuulusteluihin, joista kertojalle jäi päällimmäisenä tunteena se, ettei häntä otettu tosissaan. Pian kuitenkin virkavalta oli matkalla miesten asunnoille, mikä toi kertojalle tunteen siitä, että asialle oikeasti tehdään jotakin. Naiselle tehtiin heti laajat tutkimukset, mutta siitä huolimatta kertojalle pian ilmeni, etteivät tekijät joutuisi teostaan vastuuseen.

- Asianajajani mielestä näyttöä ei ollut tarpeeksi, eikä siksi kannattaisi lähteä käymään läpi oikeusprosessia. Hän oli erittäin kokenut rikosoikeuden asianajaja, ja hän perusteli kantansa hyvin ja olin hänen kanssaan samoilla linjoilla, kertoja sanoo.

- Olin sitä mieltä, että en edes halunnut lähteä raskaaseen oikeusprosessiin, jos minulla ei olisi hyvää todennäköisyyttä voittaa sitä tapausta. Lisäksi se myös vaatisi sitä, että kävisin tapahtunutta läpi uudestaan todella pitkän aikavälin ajan, kertoja lisää.

Kertoja kuitenkin pohtii, että millaiset todisteet sitten vaadittaisiin, että ne riittäisivät raiskauksen uhrin eduksi.

- En ole missään nimessä katkera Suomen oikeusjärjestelmälle, enkä laille, koska ymmärrän ihan täysin, että oikeustieteellisessä tilanteessa on haastavaa, kun on ”sana sanaa vastaan” -tilanne, kertoja painottaa.

- Totta kai se kuitenkin herätti minussa tunteita, että nämä tekijät pääsivät kuin koirat veräjästä. He joutuvat elämään asian kanssa koko loppuelämänsä, niin kuin joudun kyllä minäkin. Mutta en ole ainakaan itse tehnyt toiselle ihmiselle tuota tekoa, kertoja lisää.

(kuva: Shutterstock)

Kertoja sai lopulta tietää, saadessaan haltuunsa kuulustelupäiväkirjan, miten tekijät olivat puhuneet teostaan kuulusteluissa. Kävi ilmi, että molemmat tekijät olivat seurustelleet teon aikana. 

- Sitten kun siirryin lukemaan "mies ykkösen" kuulustelupöytäkirjaa, niin se oli jotenkin aivan järkyttävää paskaa, että jouduin välillä pitämään taukoja. Minulle tuli vain niin voimakkaita vihan ja ärsytyksen tunteita. Ja ajattelin, että: ”Et voi tosissasi sinisin silmin selittää poliiseille tällaisia asioita”. Tämän mies ykkösen mielestä mitään väärää ei ollut tapahtunut, vaan kaikki tehtiin täydessä yhteisymmärryksessä, kertoja kuvailee.

- Tämä mies kakkonen taas oli sanonut kuulusteluissa, että hän on onnellisesti parisuhteessa, ja että hänellä on hyvä työ, niin miksi hän raiskaisi ketään. Tämä on sellainen asia, mikä minulla on jäänyt kaikista eniten mieleen, jos sitä itse tapahtumaa ei lasketa. Siitäkin minulle tuli ihan käsittämätön raivon tunne, kertoja jatkaa.

Kertoja ei kuitenkaan kadu sitä, että luki kuulustelupäiväkirjat, tai että hän ylipäätänsä vei asian eteenpäin. 

- He nyt ovat kuitenkin joutuneet käymään siellä poliisikuulusteluissa ja jollain tasolla miettimään tätä asiaa. Toivottavasti tämä on heille opetus siitä, että he eivät enää koskaan tee tällaista uudestaan. Mutta luulen, etten välttämättä ollut ensimmäinen, enkä valitettavasti ehkä viimeinenkään, jos heidän asennoitumisensa, käyttäytymisensä ja arvonsa ovat tuota luokkaa, kertoja lisää.

Viha muuttui sääliksi

Nykyään kertoja pystyy puhumaan asiasta, vaikka se saa hänet käymään ylikierroksilla ja tuntemaan surua. Kertoja kuitenkin kokee toipuneensa tapahtuneesta, ja että nykyään tunne tekijöitä kohtaan on muuttunut vihasta sääliksi.

- Ahdistaa ehkä tietyllä tavalla heidän tyttöystäviensä puolesta. Totta kai minun pitäisi miettiä omia tunteitani ja kokemuksiani, mutta jos he ovat edelleen parisuhteessa sellaisten miesten kanssa, jotka ovat tehneet toiselle naiselle tällä tavalla, niin se kuulostaa ajatuksena kammottavalta, kertoja pohtii.

- Osa minusta on ehkä ärsyyntynyt vielä siitä, että he eivät saaneet mitään seuraamuksia, mutta en ole itse katkera ihminen. Ajattelen sen sillä tavalla, että keskityn omaan elämääni, ja että menestyn. Enkä anna tuollaisen tapahtuman tuhota minua tai hidastaa sitä, miten elän elämääni, kertoja lisää.

Lopuksi kertoja haluaa lähettää viestin jokaiselle, joka on joutunut seksuaaliväkivallan uhriksi.

- Toivoisin, että joka ikinen, kenelle on tapahtunut vastaavaa, tekisi siitä rikosilmoituksen ja veisi asiaa edes siltä kantilta eteenpäin. Valitettavasti se on niin, että raiskauksen uhrin on todella vaikeaa saada oikeutta, mutta minulle jo se, että tein oikeasti asialle jotakin oli todella iso juttu. Minulle tuli siitä jo sellainen olo, että tätä asiaa ei ole nyt vain painettu villasella. Jokainen raiskaus tai seksuaalirikos, joka jätetään raportoimatta, on vain palvelus niille tekijöille. Jaksan kuitenkin uskoa, että ehkä tämä kuitenkin opetti näille tekijöille jotakin, kertoja toteaa.

Apua seksuaaliväkivallan kokeneille löytyy muun muassa Seri-tukikeskuksista ja Raiskauskriisikeskus Tukinaisesta. Lisäksi ohjeet seksuaaliväkivallan uhreille löytyy muun muassa Rikosuhripäivystyksen nettisivuilta. Keskusteluapua traumaattiseen kokemukseen saa esimerkiksi Mieli ry:n kriisipuhelimesta, joka palvelee 24/7 numerosta 09 2525 0111.

(kuva: Shutterstock)

Voice.fi ja Podplay ovat osa Bauer Mediaa.

Korjattu: Otsikko

Lue myös: Transnainen toivoo Suomeen enemmän avoimuutta: "Miksi kaikki eivät voi olla samalla viivalla?"

Lue myös: Lähisuhdeväkivalta johti aivovammaan ja 60 arpeen - "Puukotus on todella sekava hetki"

Kilpailut

Uusimmat