Kuva: AOP

Skid Row -laulaja Erik Grönwallia on luultu Sebastian Bachiksi - 'Kaikki eivät tunne tarinaa'

18.10.2022 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Monet fanit myös odottavat sitä, että Bach palaisi yhtyeeseen. Grönwall tiedostaa tämän.

Keväällä selvisi, että Ruotsissa vuonna 2009 jättisuositun Idol-ohjelman voittanut Erik Grönwall, 34, toimii nykyään Skid Row -yhtyeen laulajana. Grönwall on tuttu muun muassa H.E.A.T-orkesterista.

Grönwall kertoo, että edelleenkin monet Skid Row -fanit luulevat Sebastian Bachin laulavan yhtyeessä.

- Esimerkiksi Kaliforniassa jotkut ihmiset tulivat luokseni ja sanoivat, että "Sebastian, olet edelleenkin mahtava ja sinulla on homma hallussa", Grönwall nauraa The Rock N' Roll & Coffee Show -ohjelman haastattelussa.

- Monet fanit luulevat edelleenkin, että Sebastian bändissä, ja sitten on niitä faneja, jotka tuntevat koko tarinan.

Useat fanit myös odottavat sitä, että Bach palaisi yhtyeeseen. Grönwall tiedostaa tämän.

- Ymmärrän sen, koska olen esimerkiksi Bon Scott -fani, mitä tulee AC/DC:n musiikkiin. Olen toisaalta myös ymmärtänyt, että uusi albumimme on saanut hienon vastaanoton ja ihmiset alkavat hyväksymään bändin nykyisen tilanteen.

Skid Row'n alkuperäinen laulaja Sebastian Bach jätti yhtyeen 1990-luvun puolessa välissä. Grönwall korvasi bändin keulilla ZP Theartin.

Lue myös: Skid Row -kitaristi ei ole väleissä Sebastian Bachin kanssa - "Olemme siirtyneet eteenpäin"

Lue myös: Skid Row -basisti puhuu edellisen laulajan erottamisesta - "Toivottavasti voimme olla vielä kavereita"

Lue myös: Entinen Skid Row -laulaja ylistää Erik Grönwallia - "Olen vaikuttunut"

Kilpailut

Uusimmat