Kuva: AOP

Herra Ylppö kertoo olleensa huonossa kunnossa ennen suosikkiohjelmaan lähtöä - "Mä syljin verta"

01.11.2022 13:45 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Herra Ylppö kertoo myös isoimmasta oivalluksestaan Olet mitä syöt -ohjelman tiimoilta.

Artisti ja taiteilija Herra Ylppö, 49, on mukana Olet mitä syöt -ohjelman uudella kaudella. Ohjelmassa lääkäri Pippa Laukka, 52, ottaa julkisuudesta tuttujen henkilöiden ruokailu- ja liikuntatottumukset suurennuslasin alle, ja ohjelmassa pyritään tekemään muutoksia parempaan suuntaan. Uudella kaudella nähtävä Herra Ylppö kertoo kroppansa olleen huonossa jamassa ennen ohjelmaan lähtöä. 

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta. Ylppö kertoi myös muun muassa keikkaelämän vaikutuksista ruokailutottumuksiinsa. 

- Mä olin maalaamassa taulua, ja sitten mä syljin verta. Mä ajattelin, että nyt on aika huono kondis, ja sitten puhelin soi oikeaan aikaan, kun Pippa soitti, Ylppö kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Ylppö kertoo, että veren sylkeminen johtui lopulta vatsakatarri nimisestä mahan limakalvon tulehdustilasta. Taiteilija sanoo, että hänen ruokailutottumuksensa olivat aiemmin todella huonot ja epäsäännölliset. 

- Mä olin laiminlyönyt mun kroppaa täysin ja tissutellut bisseä ja istunut terassilla. Välillä en syönyt mitään ja sitten taas söin äkkiä jonkun rasvaisen safkan. Sitten kroppa alkoi olemaan, että moro, Ylppö selittää.  

Ylppö sanoo olleensa ilahtunut siitä, että mahdollisuus ohjelmaan lähtemisestä sattui hänen kohdalleen. Hän kertoo olleensa iloinen siitä, että ohjelman ansiosta sai selkeät ohjeet siihen, miten kuuluisi toimia ja syödä.  

- Olin todella ilahtunut ensinnäkin siitä, että tämmöinen tilaisuus tuli, että hei, nyt mä saan ilmaiseksi kaikki testit ja nyt saan lääkärin tähän messiin tsekkaamaan, että mikä tää juttu on. Totta kai ymmärsin, että mä en ole tätä hommaa hyvin hoitanut. Sitten oli helvetin nastaa, että sieltä tuli ihan selkeitä ohjeita. Mä myös kerroin, että mä tarvitsen selkeät ohjeet ja aika tiukat säännöt, Ylppö kuvailee prosessia. 

Ylppö kertoo, ettei aiemmin tiennyt mitä esimerkiksi hänen jääkaappinsa pitää sisällään. (kuva: MTV)

Taiteilija kertoo myös, ettei hänellä ollut aiemmin mitään hajua siitä, mitä hänen jääkaappinsa oikein piti sisällään.  

- Jos siellä oli jotain terveellistä, niin se oli mun lapsille. Sitten jos siellä oli jotain skeidaa, niin se oli mulle. Tai yleensä siellä ei ollut mulle oikein mitään. Siinä vaiheessa kun Pippa avasi jääkaapin, niin mulla ei ollut hajuakaan mitä siellä on, Ylppö kertoo. 

Kysyttäessä, jäikö Ylpön mieleen jokin erityinen oivallus ohjelman ansiosta, on hänellä vastaus tähän valmiina.

- Vedenjuonti, jos otan tällaisen yksinkertaisen. Paljon tuli hyviä juttuja, mutta mulla oli nestehukka. Mä oli jossain nestevajauksessa, kun tämä ohjelma alkoi - tietämättäni sitä. Ei ihme, että oli vähän huono olo, Ylppö toteaa.

Lue myös: Herra Ylpön uusi harrastus keräsi huiman määrän kehuja: "Esimerkillistä työtä"

Lue myös: Huomaatko yhdennäköisyyden? Herra Ylppöä verrattiin euroviisuehdokkaaseen

Lue myös: Herra Ylppö jakoi maistiaisen tulevasta elokuvastaan - "Komedia erosta ja mustasukkaisuudesta"

Voice.fi, Podplay, Radio Nova ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat