Kuva: Niko Tiainen

Ville Valo kertoo, että päihteidenkäyttö oli pakko lopettaa, jotta muusikkona saattoi jatkaa: "Täytyi tehdä päätös"

14.12.2022 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Valo julkaisee pian soolomusiikkia.

Tammikuussa sooloalbuminsa Neon Noir julkaiseva Ville Valo kertoo tuoreessa Loudwire-uutissivuston haastattelussa, että HIM-yhtyeen lopetettua pitkän uransa, Valo tunsikin yllättäen helpotusta.

- Olin yllättynyt, että viimeisen keikkamme soitettuamme, päällimmäinen tunne oli tietynlainen helpotus, Valo kuvailee.

Valo kertoo myös, että musiikkialalla vietettyjen vuosien aikana hän on nähnyt myös alan kääntöpuolen. Hän kertoo joutuneensa tekemään musiikkia peräti 20 vuotta ymmärtääkseen, ettei päihteidenkäytön tarvitse kuulua musiikkibisnekseen.

- Sitä luulee, että täytyy vetää kännit jokaisen keikan jälkeen ja käyttäytyä kuin hunsvotti, Valo pohtii.

Hän kuitenkin ymmärsi, ettei voisi yhtä aikaa olla taitava muusikko ja elää päihteiden värittämää elämää. Niiden väliltä oli valittava, jos muusikon uraa halusi jatkaa.

- Minun täytyi tehdä päätös, haluanko tulla todella hyväksi juopoksi vai kohtuullisen hyväksi muusikoksi, koska en voisi tehdä molempia. Siinä vaiheessa päätin lopettaa, jättää baarikärpäspäiväni taakse ja keskittyä yksinomaan musiikkiin. 

Jälkeenpäin päätös on tuntunut vain oikealta. Valo kertoo ehtineensä nähdä bilekulttuuria aivan riittävästi.

- Mielestäni se oli hyvä päätös. Baarit ovat aina olemassa, hana virtaa ikuisesti. Näin rock-musiikin pimeän puolen 10 vuoden ajan. Olen iloinen siitä kokemuksesta, mutta ei kiitos. Olen jo nähnyt sen, Valo kuittaa.

Lue myös: Ville Valoa ei kaduta, että Him-yhtyeen taival päättyi - "Olimme tehneet samaa juttua pitkään"

Lue myös: Ville Valon VV julkaisi uuden kappaleen - levy julki tammikuussa

Lähde: Loudwire

Kilpailut

Uusimmat