Haluatko yhtä lihaksikkaaksi kuin Dwayne Johnson? Lue treeniohjeet ja toimi

22.06.2014 16:15 - Eeva Rajala

Dwayne ”The Rock” Johnson on Hollywoodin suurin tähti, kirjaimellisesti.

Dwayne Johnson kasvatti suurta kehoaan vieläkin suuremmaksi, kun hän valmistautui Hercules-rooliinsa. Nyt 42-vuotias näyttelijä paljastaa, millaisella treenillä hän sai aikaan tämän lopputuloksen:

Siinä, missä monet kehonrakentajat kannattavat, että kerralla tehdään 10 - 15 liikesarjaa, Johnsonin treeniohjelmassa on järkyttävät 25 liikesarjaa.

Johnsonin selkätreeniin kuului muun muassa leuanvedot, joita tehdään neljä toistokertaa ja yhdellä toistokerralla jatketaan luonnollisestikin siihen asti, että liikkeen tekeminen epäonnistuu. Rintalihaksia treenatessaan Johnson teki muun muassa penkkipunnerruksia, tosin ei välttämättä ihan tavalliseen tapaan. Käsitreenilistaakin läpi käydessä taitaa moni heikompi luovuttaa jo ennen kuin on päässyt salille. Mies itse kuitenkin kehottaa ihmisiä treenaamaan ohjeiden mukaan, jos haluaa tuloksia.

- Patista itseäsi, vedä täysillä ja muista keskittyä liikkeiden oikeisiin ratoihin, mies sanoo.

Johnson muistuttaa myös, että treenaamisesta syntyvä kipu liittyy asiaan ja että treenaaminen on vain puolet itse kehonrakentamisesta. Hänen omaan Hercules-ruokavalioonsa kuului seitsemän ateriaa päivässä, joista tuli yli 4000 kaloria päivässä. Päivän proteiinimäärä hänellä oli 430 grammaa.

Lue Dwayne Johnsonin treeniohjeet kokonaisuudessaan täältä!

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat