Kuva: AOP

Jokerit jatkaa KHL:ssä ensi kauden jälkeenkin - uusi sopimus jo suunnitteilla

08.03.2016 10:51 - Mikko Räsänen

Hjallis Harkimo puhui Radio Cityn haastattelussa Jokerien tulevaisuudesta.

Harry "Hjallis" Harkimo vieraili Radio Cityn aamussa Ville Kinaretin piinapenkissä. Puheenaiheeksi nousi Jokerien tulevaisuus KHL:ssä.

Julkisuudessa on puhuttu Jokerien KHL:ssä tekemistä jättitappioista, mutta Harkimo ei näe siinä ongelmaa.

- Olemme ihan siinä budjetissa, jonka esitin alun perin. Kaikki on mennyt ihan suunnitellusti. Ehkä joku miljoonan heitto on sinne tai tänne voi olla, mutta budjetti on yli 20 miljoonaa ja sieltä tulee juuri niin paljon voittoa ja tuloja kuin olimme budjetoineet. 

Harkimo tyrmää täysin spekulaatiot siitä, että Jokerit edes harkitsisi paluuta kotimaiseen Liigaan.

- Kyllä se saadaan täysin unohtaa. Ei meillä ole minkäänlaisia suunnitelmia sen varalle. En tiedä, mistä on lähteneet liikkeelle jutut, että me harkittaisiin sitä, koska emme ole edes miettineet sitä. 

Kun Jokerit siirtyi KHL:ään oli sarja vahvassa kasvussa ja tavoitteli laajenemista länteen, että uusien maiden myötä siitä tulisi entistä kansainvälisempi huippusarja. Sitten alkoivat vaikeudet. Tsekkiläisjoukkue Lev Praha pelasi keväällä 2014 KHL:n finaaleissa, mutta joutui luopumaan sarjapaikastaan talousvaikeuksien vuoksi. Ukrainan kriisin takia KHL:n ainoa ukrainalaisjoukkue Donbass Donetsk luopui sarjapaikasta. Ja nyt huhutaan, että kroatialainen Medveščak Zagreb saattaisi lopettaa tähän kauteen. Se jättäisi KHL:n yhä enemmän venäläiseksi sarjaksi.

Ukrainan kriisin takia Venäjään kohdistetut talouspakotteet ovat vaikuttaneet myös osittain venäläisomisteisen Jokerien toimintaan, sillä maksuliikenne Venäläjltä Jokerien suuntaan on ajoittain takkuillut pahasti.

Kun Jokerit päätti KHL:ään siirtymisesti, ei mitään näitä vaikeuksia ollut nähtävillä.

Onko KHL:ään siirtyminen missään vaiheessa kaduttanut, kun näitä suuria muutoksia on tapahtunut?

- Onhan se tehnyt paljon vaikeaksi meidän toiminnan. Tuli Ukrainan kriisit ja Venäjän vastaiset pakotteet, ja koska omistajamme, teki se tietenkin tämän elämän kymmenen kertaa hankalammaksi kuin olin koskaan kuvitellut.

- Mutta eihän siinä enää ollut takaisinpääsytietä. Ihmisen pitää vaan toimia niissä olosuhteissa, mihin se on joutunut. Siitä ei pakoon pääse. Me ollaan näissä olosuhteissa toimittu ja nyt löydetty oma sävel.

- Eilen meillä oli juuri kokous, jossa puhuttiin siitä, miten me näemme nämä yhteistyökumppanit ja Jokerit, ja kyllä asiat on hyvällä mallilla.

Harkimon mielestä KHL:n tuomarilinjaa arvostelleet fanit ovat oikeassa. (kuva: AOP)

Jokerien tämä kausi KHL:ssä päättyi jättimäiseen pettymykseen. Helsinkiläisjoukkue voitti oman divisioonansa ja lähti pudotuspeleihin jopa yhtenä mestariehdokkaana. Noutaja kuitenkin tuli jo pudotuspelien avauskierroksella, kun Torpedo Nizhni Novgorod laittoi Jokerit kesälomalle 4-2. 

Harkimo korostaa, että pettymys oli nimenomaan urheilullinen, sillä pudotuspelit eivät ole Jokereille merkittävä tulonlähde.

- Taloudellisesti se ei vaikuta kauhean paljon, koska vaikka saamme pitää lipputulot, joudumme maksamaan kaikki lentomatkat, eli se on plus-miinus-nolla. Jos siitä jää joku raha yli, menee se pelaajille bonuksiin.

- Urheilullisesti se oli iso tappio. Kun olet voittanut Torpedon kaksi kertaa runkosarjassa ja oman lohkosi runkosarjassa, tulee odotus, että sinun pitää pärjätä.

Harkimolta riittää kuitenkin ymmärrystä joukkueelleen.

- Meidän avainpelaajat olivat ihan puhki, koska meiltä puuttui playoff-vaiheesta kymmenen sellaista pelaajaa, jotka olivat vielä runkosarjassa olleet avainpelaajia. Jollain Reginilläkin oli kaksi piikkiä olkapäässä ja hän pelasi silti puolet ottelusta.

- Tämä ei ole mikään selitys, mutta tilanne teki voittamisen paljon vaikeammaksi. 

- Olin tosi pettynyt ja joukkue oli tosi pettynyt, koska se oli laskenut voivansa päästä vaikka finaaliin. 

Torpedo-sarjassa yksi puheenaiheeksi taas kerran noussut seikka oli tuomarilinja. Monet Jokeri-fanit olivat raivoissaan, koska kokivat tuomareiden suosivan härskisti venäläisjoukkuetta Jokerien kustannuksella.

Myös Radio Cityn Ville Kinaret oli huomannut asian.

Onko niin, että KHL ei yksinkertaisesti halua ei-venäläisen joukkueen voittavan mestaruutta?

- Siitä en tiedä, mutta kyllähän tuomarilinjassa on parannettavaa. Siihen meidän pitää kiinnittää huomiota tulevina vuosina, ja meidän pitää myös saada se läpi siellä. 

Harkimo antoi haastattelussa myös kritiikkiä kotimaisen Liigan suuntaan. Kuuntele koko haastattelu täältä.

Kinaretti & Honkamikko - Radio Cityn Aamu - Arkiaamuisin klo 6 - 10

Kilpailut

Uusimmat