Kuva: Mikko Räsänen

Doom Unit -yhtyeen solisti: Joka levyn jälkeen päätän, etten koske enää kitaraan

07.06.2014 11:32 - Karoliina Kotala

Doom Unit -yhtyeen solisti Jape kertoo uuden albumin olevan jo työn alla.

Doom Unit yhtye -esiintyi perjantaina Radio City South Park -tapahtumassa sateisessa säässä, mutta se ei yleisön tai bändin tunnelmaa haitannut. Solisti Japen mukaan yhtyeen on tarkoitus lomailla kesä ja aloittaa sen jälkeen uusien demojen työstäminen.

- Perinteisesti levyn jälkeen on aina sellainen fiilis, että ikinä en enää koske kitaraan enkä tee yhtään kappaletta, mutta tässä aletaan nyt työstämään uutta levyä.

Tulevaisuuden suhteen laulaja ei halua tehdä liikaa suunitelmia.

- Mennään millä mennään ja sitä tulee mitä tulee. Parasta mitä voi tapahtua on se, että tulee taas parempia biisejä kuin viime kerralla. Viimeksi tuli aika hyviä, mutta taas on tulossa uusia, Jape pohtii.

Biisinteostakaan mies ei ota turhia paineita.

- Hyvä biisi on hyvä biisi ja hyvä melodia on hyvä melodia, vaikka se soitettaisiin kuinka alavireisesti. Sitä me metsästetään.

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

(kuva: Mikko Räsänen)

Katso kaikki Radio City South Park -jutut täältä.

Kilpailut

Uusimmat