Kuva: Getty Images

Paul Stanleyn mukaan KISS tulee tuskin tekemään uutta musiikkia - perusteli asiaa toimittajalle

11.10.2018 16:45 - Lauri Kujanpää - Luettu 639 kertaa

KISSin edellinen albumi Monster sijoittui Billboard 200 -listalla sijalle 3.

KISSin vauhdikas keulakuva Paul Stanley, 66, on sanonut radiotoimittaja Miles "The Shoe" Schumanin haastattelussa, että KISS tulee tuskin julkaisemaan uutta musiikkia ennen viimeistä kiertuetta. Toimittaja oli tavannut Stanleyn ja kysynyt, vieläkö yhtyeellä on intoa uuden albumin tekemiseen.

- Luulen, että emme julkaise uutta musiikkia. Ajat ovat nimittäin hyvin erilaisia nykyään. Voisin säveltää vaikka Let It Be:n, ja silti ihmiset sanoisivat, että hienoa, mutta voitko soittaa nyt Detroit Rock Cityn. Ymmärrän sen täysin, koska kun lauluilla on historiaa ja ne ovat elämän ajankuvia, ihmiset mielummin kuuntelevat vanhoja suosikkeja ja niitä täytyy heille soittaa, Stanley kertoo.

- On mielenkiintoista, että uudemmat kappaleemme, kuten Modern Day Delilah tai Hell of Hallelujah ovat yhtä hyviä kuin kaikki vanhemmatkin kappaleemme, mutta niihin ihmiset eivät ole kiintyneet samalla tavalla.

Stanley myös kertoo, että fanit kyselevät jatkuvasti uuden materiaalin perään, mutta eivät sitä kuitenkaan lopulta halua. Albumit eivät enää myy ja bändillä täytyy olla suuri halu, että sellaisen jaksaa tehdä. Näin mies kommentoi asiaa aikaisemmin Loudwire-podcastissa.

- Jos teemme albumin, teemme sen, koska haluamme - emme myyntien takia. Jos niitä yrittää tehdä pelkästään rahankiilto silmissä, niin sillon ollaan pahasti hukassa.

Kiss on julkaissut viimeksi albumin vuonna 2012. Monster-niminen teos myi avausviikolla Yhdysvalloissa noin 56 000 kopiota ja sijoittui Billboard 200 -listalla sijalle 3. Sitä edellinen levy Sonic Boom, 2009, myi 108 000 ja oli listalla sijalla kaksi.

Lue myös: Kiss-tähti Paul Stanley yllätti radiokaunottaren ronskisti - "Hän nosti kädellä rintojani"

Lue myös: KISS-keulakuva Paul Stanley puhuu ääniongelmistaan: "Laulamisesta tulee iän myötä vaikeampaa"

Lähde: Blabbermouth

Arvostele artikkeli

Kilpailut

Uusimmat